perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kalenteriaddiktien Tampereen miitti


Noin viikko sitten lauantaina kiskoin itseni aikaisin (eikös viikonloppuisin 8.30 olekin aikaisin?) sängystä ylös, jotta ehtisin Tampereen miittiin Kangasalalle. Ihanasti otettiin vastaa nuoresta iästäni huolimatta ja pystyn (toivottavasti) pienemmällä hermoilulla tuleen heinäkuussaa Tampereelle koko Suomen PLF miittiin :) Lauantaina osallistun varmasti, mutta sunnuntai on vielä harkinnassa, koska en Tampereella asu, kukaan tuttu ei asu eikä halua olisi (rahan takia) matkata edes takas bussilla. Yllätys yllätys unohdin taas ottaa kuviin mukaan kaikki jutut :/ Emilialta sain hänen tulostamiaan liimattavia säämerkkejä sekä pastillisävytteisiä tarroja :) 


Kahdessa edellisessä kuvassa olevat ihanuudet sain miitissä Sadulta. Toivottavasti ehtisin ensi miittiin mennessä tehdä kettu askartelukuvista itselleni klemmareita (otin inspiraatioksi Sadun kettu klemmareista kuviakin) sekä toivottavasti saisin tehtyä jotain muitakin kivoja klemmareita, koska saamisen lisäksi miiteissä on varmasti kivaa myös antaminen! (Puhumattakaan yhdessä tekemisestä tai toisten plannereiden hypistelystä!)


Koska miitti pidettiin Anun putiikkien tiloissa, oli pakko päästä myös ostamaan jotain! Muistutuksena itselleni: katso tarkkaa paperipaketteja ostaessasi paketin etukansi että takakansi. Kotona tuli totaallisena (eikä hirveen kivana) yllätyksenä, että papereissa on reunoilla ihmisiä!



Myös tämä paperisetti toimii todisteena siitä, että tapanani ei ole käydä paketteja hirveen tarkasti läpi. Olin nimittäin huomannut, että paketissa on kaksi kettupaperia. Kotona yllättäen huomasin että paketissa on tosiaan kolme ihanaa kettupaperia sekä paperit ovat kaksipuoleisi!


Olen paperipaastolla, mutta eihän tätä settiä lasketa! Tässähän on ihan selkeesti bujoon/plannersiin kuuluvia pikku kortteja, jotka ovat aivan uskomattoman suloisia :)


Kyllä se joulu tulee, uskokaa tai älkää. Rehellisesti sanottuna
sillä ei ole kuitenkaan mitään kiirettä vielä minun puolestani :) 


Vihkohamsperi ilmoittautuu. Oli pakko ostaa vihko, vaikka en vielä kaupassa tiennyt mihin tarkoitukseen ostan :) Nyt on jo suunnitelma mielessä, mutta saa nähdä kuinka käy. Lisäksi kesää varten ihania kesätarroja sekä washeja! Washeja yritän olla ostamatta kunnes olen saanut kaikkia washejani käytettyä edes vähän. Näitä neljää enkä paria muuta (lue: todella montaa) rullaa ole käyttänyt ollenkaan. Lisäksi minulla on sampleja (kirjoitetaanko näin?), joista jokaista en ole vielä ehtinyt/muistanut testailla. Nekin joutaisivat hyvin käyttöön :)

Ps. Viikon ajan olen kiireiden takia (lue: kirjojen lukemisen takia) jäättänyt bloggaamisen hetkeksi sivuun. Tämän takia nyt onkin paljon blogattavaa! Tämän lisäksi kesäloma alkaa, joten tekstejä alkaa virrata nopeaan tahtiin, koska juttuja valmistuu (toivottavasti) nopeampaa tahtia. Lisäksi olen vihjaillut pitäväni arvonnan ja sekin ajoittuu kesälomaani!

Paperipaastoon mun on kuitenkin pakko huomioda noin ostamani paperit. Olen tänään itselleni armollisella tuulella joten nostan tavoitetta vain viidellä kortilla. Tilanne nyt siis 20/45 eli kun 25 korttia on tehty saan shoppailla lisää korttitarvikkeita. Tätä ennen ei siis pitäisi, mutta saa nähdä kuinka käy...

Fiilistelykuva miitistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti