lauantai 7. joulukuuta 2019

Luukku 4: Kolmet lapaset



Viimme vuonna tuli neulottua lapasia. Vähän jotain muuta kuin pelkkää oikeaa, mutta ei tarvinnut kikkailla paljon. Aina välillä kyllästyy sukkien neulomiseen ja silloin lapaset on mukavaa vaihtelua. Näihin lapasiin olen peukalon tehnyt peukalokiilalla, koska se antaa kivasti tilaa kämmenen leveimpään kohtaa, minkä ansiosta hanskat istuvat paremmin.


Spiraalisissa lapasissa kivointa on verrattuna perusraitaan on se, että ei tule kerroksen vaihtumiskohtaan mitään kummallista. Toki kohta missä olen spiraalin aloittanut ja lopettanut niin jää näkyviin, mutta ei se minua haitannut. Olen tehnyt samalla tekniikalla useammankin kuin vain kaksi paria lapasia ja onpa tullut käytettyä sitä sukkienkin neulomiseen. Näiden lapasten sijainnista en ole varma, mutta taisin nämä nähdä viimeksi laatikossa, missä on viimeistelyä odottavia/valmiita neuleita. Saas nähdä mihin ne aikanaan päätyvät.




Monivärisiin lapsiin olen tehnyt neljän silmukan palmikon, missä ehkä joka neljäs kerros kaksi silmukkaa apupuikolle taakse, neulotaan kaksi oikein ja sitten kaksi silmukkaa neulotaan apupuikoilta oikein. Palmikon reunoilla saattaa olla yhden tai kahden silmukan verran nurjaa. En ole varma, koska lapaset eivät ole nyt saaavilla (vaikka itselläni kyseiset lapaset ovat, nyt vain noin 150 kilometrin päässä). Lanka näissä jonkun vuoden Suomen kädentaidotmessujen Novitan erikoisväri.


PS. Esimerkiksi Parittomalta rasalta löytyy ohje raitojen neulomiseen spiraalina.

Luukku 3: Joulufiilistelyä ekassa omassa kodissa


Ekassa omassa kodissa joulukoristeita! Toisaalta viime lukuvuonna 9 kuukautta tuli asuttua yhdessä huoneessa, mutta se on eri asia. Nyt on olohuone, makuuhuone, keittiö, eteinen ja vessa. On kyllä aika ruhtinaalisen kokoinen asunto ensikodiksi... Mutta itse asiaa. Oli ihanaa päästä laittamaan koristeita esille, mitä on aikaisemmin ollut omassa huoneessani vanhempien kotona. Tutut esinet tekivät elokuussa asunnosta kodin ja niin tekee tutu joulukoristeet joulun.


Yhden henkilön kodissa on mahdollista laittaa joulukoristeita ruokapöytään. Niitä on kiva katsella aina ruokaillessa.Täksi jouluksi tuli ostettu ruokapöytään punaiset ruokapöydän tabletit ja lumisadepallo.


Makuuhuoneen lankalipaston päällä oleva joulukoristeet. Kehyksiin vaihdoin joulukortit. On aika moinen punaisen, valkoisen ja vaaleanpunaisen sekoitus, mutta miksei :)


Ja täytyy sitä joulupurkkikin olla.


Joulumukejakin löytyy useampi. Tai no ehkä noi kaksi vasemmalla olevaa on talvisia.


Lumisadepallon ja ruokapöydän tablettien lisäksi tuli ostettua jouluiset patalaput/-kintaat, kun ei oikein muita joulujuttuja pieneen keittiöön mahdu.

Opiskelija asunnossa saattaa välillä olla (lue erittäin pitkiä aikoja) erilaisia mystisiä kasoja. Tässä kasassa mm joulukortti tarvikkeita, joululahjoja, joulukoristeita, kirjaston kirjoja...

PS: Myöhässä tuli. Ja seuraavaksi kirjoittamaan tämän päivän luukkua. 

tiistai 3. joulukuuta 2019

Luukku 2: Mökkisukat


Heti, kun vuonna 2017 näin näistä sukista kuvan, halusin neuloa vastaavat itselleni! Aivan ihanat joulusukat, mitä itselläni ei vielä aikaisemmin ollut. Nyt on! Vuonna 2018 nämä itselleni jouluksi sitten neuloin. Enää en vaan voi varmaksi sanoa pidinkö aattona jalassa vai en. Veikkasin, että en, sillä muistelen päätelleeni langanpäät vasta tänä vuonna. Nyt sukat odottavatkin vuoden 2019 jouluaattoa ja muita vapaapäiviä vanhempien luona. Jos vaan muistan pakata mukaan.... Tai no itseasiassa ,ne voisi kaivaa jemmasta jo nyt esiin ja fiilistellä näitten kanssa joulukuuta.



Lanka: Novita Nalle


sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Luukku 1: Ja niin kaikki muuttui

Kesäkuussa 2018 en pelännyt mitään muuta kuin sitä, että en saa opiskelupaikkaa. En saanut ja sama jännittävä tilanne oli taas luvassa kesäkuussa 2019. Toki jännitettyä tuli jo ennen kesäkuuta kummassakin tapauksessa. Sain kuitenkin syksyksi 2019 opiskelupaikan ja siitähän sitä jännittäviä/pelottavia asioita tulikin eteen melkoinen liuta. Mistä asunto, miten selvitä isossa kaupungissa, miten oppia tuntemaan kulmat, miten lounas asiat, miten uuden opiskelijatoverit, miten ainejärjestö asiaa toimii, onkohan paljon kirjoja.... Ja koko ajan ympärillä olevat keksi lisää jännitettäviä/pelättäviä asioita tai muuten vai uuteen asuntoon hankittavia asioita, mitkä olivat jotenkin vain jääneet huomioimatta.

En edelleenkään osaa sanoa kumpi on pahempaa, saada opiskelupaikka vai olla saamatta. (Tärkeä huomautus: olen kiitollinen opiskelupaikastani ja tiedän että sellainen on haastava saada.) Nytkin, kun arki yliopistolla on läimäytetty päin kasvoja puhumattakaan kaikista muista velvollisuudesta kuten kodin siivoamisesta, osa ympärillä pyörivistä ihmisistä edelleen onnittelee pääsystä yliopistoon ja hehkuttavat kuinka uskomattoman ihanaa se on. Voin sanoa, että tietty hehku siitä häviää aika nopeasti! Tavallaan se alkaa hyvin pian muistuttamaan lukiossa opiskelua tiettyine muutoksineen, mihin tottuu nopeasti. Toki en voi kieltää kokeneeni jotain ylpeyttä sillä hetkellä, kun pääsin pukemaan ainejärjestön haalarit päälleen. Se on aina tuntunut jotenkin kaukaiselta ajatukselta, mutta nyt se olikin totta.

Tämä syksy ja talven alku on siis ollut ainutlaatuista ja erilaista aikaa. Se on harmiteltavasti saanut aikaan sen, että en ole saanut neulottua. Joo, se on aivan kaamea tekosyy. Koska aikaa on otettava itselle opiskelun lomassa, vaikka kuinka tuntuisi ettei aika riitä. Viime vuonna eli ns välivuotena sain neulottua, vaikka sekin vuosi meni opiskellessa. Niistä en ole kuitenkaan saanut tänne kirjoitettua. Yritän tässä mun eriskummallisessa käsityöjoulukalenterissa näyttämään, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä sekä mitä tärkeintä madaltaa sitä hirveän korkeaa bloggauskynnystä. Blogitekstin ei tarvitse olla täydellistä. Se ei tarvitse sisältää montaa kappaletta syvällistä pohdintaa. Pari kuvaa ja muutama kappale tekstiä riittää. Ja nyt on jo talvi eli kuvienkaan ei tarvitse olla priimaa. Tärkeintä on saada tänne jotain, joka ehkä mahdollisesti inspiroi jotakuta tai ainakin vähentää omaa turhautumistani siitä etten ole kerennyt kirjoittamaan.

PS. En tiedä yhtään miten tää kalenteriasia tulee onnistumaan enkä esim sitä, että tuleeko luukkuja joka päivä vai vaan parittomina päivinä. Se nähdään sit! Lisäksi ajattelin jos saisin tänne tehtyä postauksia myös omasta jouluun valmistelusta ekaa kertaa omassa kodissa.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Sukkalaatikko 2019




Hellurei! Myös minä aijon osallistua Nonnu neulojan Sukkalaatikko 2019 -haasteeseen, jossa tarkoituksena on neuloa 12 paria sukkia laatikkoon ja ottaa ne käyttöön vasta ensi vuonna/vuoden lopulla. Sukat kootaan nättiin laatikkoon (tai johonkin vastaavaan). Laatikon voi tehdä esimerkiksi itselle tai jollekulle läheiselle joululahjaksi ja halutessaan sen voi jakaa useampaan osaan. 12 paria sukkia on aika paljon, jonka takia on vielä auki, miten tarkalleen ottaen tulen haasteeseen osallistumaan. Muita sääntöjä ei haasteessa oikeastaan olekaan. 

Nonnuun olen törmännyt hänen youtubeen tekemien podcast videoiden avulla, joiden aikana tulee neulottua silmukka jos toinenkin. Katson myös muita neulepodcasteja neuloessa sekä välillä - lue: tällä hetkellä pääasiassa - Storytel sovelluksesta äänikirjoja kuunnellessa. Näin opiskelijana on kivaa laittaa välillä (luonnontiede) aivot narikkaan ja miettiä ihan muita asioita kuten neuleita ja kaunokirjoja. Opiskelen nyt yhtä lukukautta kansanopistolla ja teen täällä avoimen yliopiston opintoja sekä muitakin opintoja. Tästä syystä en ole oikein ehtinyt tätä blogiani päivitellä, vaikka hirvee into olisi. 

Kuvassa olevassa korissa on kolme paria lapasia ja neljä paria villasukkia. Ajattelin, että tähän mahtuisi kaikki 12 paria, mutta näyttää siltä että arvioin sukkien vievän tilan hieman alakanttiin... Kaikki nämä on saatu valmiiksi tämän vuoden puolella, mutta osa töistä on tarvinnut vain peukalon neulomista tai vähimmillään muutaman langanpään päättelyä. Kolme korissa olevaa villasukka paria saavat odottaa siellä koko loppuvuoden, mutta yhdet villasukat haluan vetäistä jo joulukuun alussa jalkaan. Valmistuneet villasukat ja lapset (sekä muita tänä vuonna valmistuneita) esittelen myöhemmissä postauksissa. Nyt siirrynkin neulomaan jämälankasukkia sellaiseen kohtaan, että voin niitä luennoilla neuloa.

Ohjeita mitä voisin käyttää haasteen aikana:


(*=oon jo neulonut/ehtinyt aloittamaan)

Pst. Pyrin päivittelemään neulejuttuja useammin instaan @kasitoitarakkaudella siis käsitöitärakkaudella ilman ääkkösiä :)


Tänä vuonna valmistuneita