perjantai 25. marraskuuta 2016

Paperinauhakranssi

Valkohopeinen kranssi on kivaa vaihtelua suodatinpussikransseille.
Meidän kranssissa on myös valot.

Viime lauantaina Suomen kädentaidot messuilta äitini osti kranssin tarvikepaketin, jolla tein kranssin hänelle :) Kranssin väsäsin heti messukäyntiä seuraavana päivänä eli sunnuntaina. Aikaa ei mennyt paria tuntia enempää. Ohjeet olivat yllättävän niukat ja valojen osalta eri kuin messuilla neuvottiin. Kotona en kuitenkaan ollut enää varma ja toimin paperisen ohjeen mukaan. Olisi silti kannattanut luottaa omaan muistiin. Messuilla tuli jo pettymys, kun jossain toisessa pöydässä myytiin vastaavia kransseja valmiina halvempaan hintaan kuin tuo tarvikepaketti... Ihan kiva kranssi tosta silti tuli. Lisäksi kranssia väkertäessä leikkasin ensimmäistä kertaa (niin että muistan) itseäni sormeen. Samana päivänä sitten puhdistin (haavojen lisäksi) kaikki sakset puhdistus pyyhkeillä, koska ajatuskin kauhistutti että niissä saattaa olla liiman jäämiä. En silti ole niin yli huolissani, että lähtisin saksia desinfioimaan. Säännöllinen puhdistaminen puhdistuspyyhkeillä ei kuitenkaan voi olla haitaksi, kaikillahan vahinkoja sattuu. 

Ehkä jo tänä vuonna pääsen esittelemään mihkä kivaan askarteluun äitini osti viime vuonna tarvikepaketin. Se nimittäin odottaa vieläkin tekijäänsä. Ajatuksena kun oli se, että ne tehdä yhdessä, johka ajan löytäminen tuntuu välillä hankalalta.... Ja välillä vaan asia unohtuu. Jos sitten tämän viikon sunnuntaina saataisiin tarvikkeet lopulta hyödynnettyä! 

Patterikotelon kiinnitin kuminauhalla kranssiin.
ps. Löysin tänään yllättäen kaapista suodatinpussikranssin, jonka vajaa vuosi sitten tein. Valot enää puuttuivat että olisi ollut valmis. En vain kuun alussa muistanut enää kyseisen kranssin olemassa oloa, jonka takia tein ihan uuden kranssin, josta postaus löytyy täältä :)

Pakko vielä lisätä, että löysin tällaisen hyvän videohjeen, jos vaikka muilla onnistuisi väkertäminen paremmin.

torstai 17. marraskuuta 2016

Joululahjoja



Joululahjojen teko meneillään. Ja kiire meinaa pukata... Äidille ja yhdelle siskoista tarkoitus neuloa vastaavat pannat  kuin neuloin itselleni (linkki parempaan kuvaan). Toinen jo valmis ja toinen tulossa. Päädyin näissäkin harmaaseen Villeen, jotta sopii minkä värisen talvitakin kanssa :) Valepalmikkoa on onneksi nopea neuloa mikä on ehdottomasti plussaa joululahjoja neuloessa.

Ohje: täällä (ilman kukkaa)
Lanka: Ville
Puikot: 4mm metallipyöröt
Paino: 48g

Silmukat loin kahdelle 4mm neulepuikoille, mutta neuloin
4mm metallisilla pyöröillä. Silmukoiden laskeminen ja
mahdollisten virheiden ajoissa huomaaminen helpottuu,
kun laittaa silmukkamerkit 20 silmukan välein.


Tuttiaheittelevälle kummipojalle virkkasin pakettiin tuttinauha kiinteillä silmukoilla. Hoidossa on kuulemma hukkunut tutti mm metsään metsäretken yhteydessä. Pingoituksesta huolimatta tuttinauhaan jäi hieman kierrettä. Kaikki löytyi valmiiksi varastoista, joten ei onneksi tarvinnut ostaa mitään tässä rahatilanteessa :) Ja tämäkin on onneksi nopea projekti. Kummipojalle sekä - tytölle on harkinnassa lapasenpidittimet, villasukat sekä kahden tupsun tupsupipot. Onneksi 1,5 vuotiaiden päät eikä jalat ole valtavat :)

Ohje: täältä
Lanka: Novita puuvilla-bambu
Langankulutus: 4g
Koukku: 2,5 metallikoukku
Tehty: 16.11 aamulla



Isänpäiväviikonloppuna lainasin villasukkia kyläilevälle kummipojan äidille. Ja arvatkaa miten kävikään? Piirakka sukat lähtivät sitten matkassa mukaan Helsinkiin. Käyttäjä kehui sukan kuviota, jonka takia olin jo päättänyt neuloa hänelle samanlaiset villasukat. Kun sukat lähtivät kävelemään kirjaimellisesti, on aivan pakko neuloa piirakat hälle joululahjaksi :) Jos jossain välissä jää aikaa ennen joulua ja muiden lahjojen tekemisen jälkeen (mitä epäilen suuresti), haluaisin neuloa vielä toisen parin piirakoita mustina hälle. Musta kun on hieman enemmän hänen värinsä. Kuvio kuitenkin näkyy paremmin harmaassa ja pienesti (eli todella suuresti) asiaan vaikutti lankavarastoissa oleva harmaa lanka...

Ohje: täällä
Lanka: Ville
Puikot: 3,5 bambusukkapuikot


Isänpäiväkortti isälle, joka korjaa ompelukoenita. Tämä on paperipaaston kortti 47/55. Piakkoin yritän saada blogiin kuvaan myös tekemistäni joulukorteista. Niitä on valmistunut huima määrä. 

perjantai 11. marraskuuta 2016

Mustat piirakat

Mustat piirakkasukat valmistuvat nopeasti eikä alun jälkeen enää
musta lanka häirinnyt. Sukat näyttävät kuvassa hassun mallisilta,
mutta ihan normaalin malliset ne ovat. Alussa sukat olivat hyvin
kapeat, mutta parin käyttökerran jälkeen levenivät kuvan näyttämään
järkevän näköiseen leveyteen. 

Nämä ovat nyt ensimmäinen valmiiksi tullut "käytä kuukaudessa"- lankadietin neulomus (postasin vahingossa ensin jutun valepalmikko pannasta, vaikka se valmistuikin vasta näiden jälkeen). Tarkoituksena on aloittaa kuukauden sisällä ostetusta langasta jotain. Tämä lanka on ostettu 8.10, joten tasan kuukauden päästä eli 8.11 sain sukat pääteltyä. Aloittaminenkin olisi riittänyt, mutta olen tyytyväinen. Käytä kuukaudessa - lankadiettiin olen saanut neulottua muutakin valmiiksi, mutta päättely vielä uupuu. Tarkoitus olisi piakkoin saada pääteltyä päättelemättömät työt.

Musta 7 vejestä ei ainakaan minulla neuloessa
päästänyt väriä.

Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5
Paino: 114g
Aloitettu: 3.11
Valmis: 5.11
Päättely: 8.11
Muutokset: 8 kuviokertaa varressa
ja 7 jalan päällä
Miksi? Talvikenkiin, jottei ihanan väriset sukat
olisi täynnä mustia nöyhtiä!


Alussa aloin tekeemään vahingossa 1o ja 1n joustinta, jonka
päädyin vaihtamaan vaan kesken kaiken 1o kiertäen ja 1n. Näkyy
hieman paremmin livenä kuin kuvassa, mutta eihän se sieltä
talvikengisä mihinkään näy.


Ps. En ole tässä kuussa ostanut vielä ainuttakaan lankakerää!
Tänäänkin kävin Tokmannilla, mutta en edes muistanut
katsoa lankahyllyä, ja hyvä niin :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Korvat lämpimäksi

Neulottu panta Villestä pitää korvat lämpimänä.
PS. En jaksanut vielä meikata, sori :)
Panta
Lanka: Ville
Puikot: metalliset pyöröt 4mm
Paino: 44g
Aloitettu: 7.11
Valmis: 8.11
Päätelty: 8.11
Ajatuksia: Ihanan lämmin tuli. Ei korvia pallellut
ensimmäisellä käyttökerrallakaan. Metallipuikoilla
neulominen on hirveetä!

Harmaa lanka sopii hyvin niin mustan kuin tumman sinisen
takinkin kanssa. Valepalmikko kuvio on kaunis.

Ensimmäinen valmis työ 10 kerää (1,5kg) Ville lanka tilauksesta! Aloitettu on jo kuukausi sitten lapaset, mutta ne junnaa nyt paikallaan... Nyt on siis vielä jäljellä kahdeksan kokonaista kerää Villeä. Seuraavaksi lähdin neulomaan langanlopusta eli 106 g tuubihuivia. Saa nähdä meneekö koko kerä (toivottavasti).

lauantai 5. marraskuuta 2016

Parempi myöhään kun ei milloinkaa

Ulkona pimeällä valot päällä kranssi näyttää tältä :)
Tämä kranssi piti tehdä jo viime vuonna, mutta vastaan tuli pieni epävarmuus, jonka takia kranssi jäikin kokoamatta. Nuo valot nimittäin pelottivat minua. Ja vaikka vuosi sitten päätin laittaa valot ensin, laitoin ne kuitenkin vasta suodatinpussiruusujen jälkeen. Liimasin kuumaliimalla jokaisen ruusun väliin yhden ledin ja onnekseni ledejä oli 20 ja keskellä oli ruusuja 20 :)

Suodatinpussikranssi päivän valossa

Kiinnitin myös suodatipussit ja koristeet kuumaliimalla. Oma tekniikkani on se, että vetelen kuumaliiman johtoa irti seinästä. Näin kuumaliima ei ehdi kuumentua liikaa ja aiheuttamaan palovammoja. Vain pari kertaa onnistuin satuttamaan sormeni kuumaan liimaa, mutta "oikeilta" palovammoilta vältyttiin. Myös nauhan, joka pitelee sydäntä, on kiinnitetty paikalleen kuumaliimalla ettei tuulessa tipahda kesketlä reunalle.

Kranssi takaa on tasainen.

Toinen syy nauhan liimaamiseen on se, että saadakseni ripustimen keskelle jouduin liimaamaan sen kiinni nauhaan. Tämä kranssi on jo kertaalleen tipahtanut ulkona maahan, koska ripustin irtosi! Nyt liimasin sen uudelleen reilulla määrällä kuumaliimaa sekä laitoin päälle pari palaa läpinäkyvää, mutta todella pitävää teippiä.

Kranssin ripustus systeemi.

Patterien kiinnitys kranssiin.
Kolon kaivertaminen kranssiin osoittautui lopulta niin hankalaksi, että päätin kokeilla miten teippi pitäisi. Tässä kanssa käytetty kiinnitykseen läpinäkyvä teippiä ja hyvin on pitänyt. 

Lumi on myös saapunut tänne!

Lisäksi ensimmäinen joulukortti laitettu matkaan :)

torstai 3. marraskuuta 2016

Lokakuun langankulutus

Lankaa tullut:

8.10 100g minttu baby wool
8.10 150g musta 7 veljestä
13.10 1 500g Ville
13.10 100g pinkki baby wool
13.10 50g minttu baby wool

Yhteensä: 1,9 kg
(lihavoidut ostettu alesta)

Lankaa mennyt:

8.10 82g taaperon kettupipo


Yhteensä: 82g


Yhteensä: +1,818kg

Paljon tuli viime kuussa neulottua ja todella vähän pääteltyä. Eli päättelystä jäi jälleen (osittain) kiinni. Paljon on tullut myös tässä kuukaudessa purettua, mietittyä ja pohdittua eikä se näy langankulutuksessa...

Kerällä vielä:
(suluissa mihin asti aikaa)
baby wool minttu x2 (8.11)
7 veljestä musta (8.11)
baby wool pinkki x 2 (13.11)
baby wool minttu (13.11)

Miksi Ville ei ole listassa? Puhuin syyskuun langankulutus postauksessa, että riittää jos aloitan kyseisen projektin, ei tarvitse saada työtä valmiiksi eikä kaikkia keriä tarvitse aloittaa. Aloitin lapasprojektin ja olisi omasta mielestän kohtuutonta olettaa, että neuloisin kuukaudessa  10 paria (tai enemmänkin) lapasia. Siksi lasken siis nämä lapaset yhdeksi projektiksi, vaikka ne ovatkin erillisemmät työt kuin esimerkiksi yhden pipon neulominen kahdesta kerästä :)

Ps: Parin päivän sisään puikoille pääsee baby woolit ja musta 7 veljestä, jotta en mokaisia käytä kuukaudessa lankadiettiäni :)