torstai 16. kesäkuuta 2016

Bujon heinäkuu aloitettu

Bujoni jokaisen kuun aloitukseen varaan aina sivun, johon saa kirjoitettua
kaikki kuukauden tärkeimmät päivät yhdelle sivulle.

Sain tänään aloitettua heinäkuun bujooni, jonka alkupäästä tulikin tosi keltaisvoittoinen. Olen nelosluokalta lähtien vihannut keltaista, mutta nyt netin siedätyshoitona oppinut pitämään siitä. Käsityöryhmissä kun on mahdotonta vältellä jotain tiettyä väriä. Tänään sain kirjeen Teippitarhalta, jossa oli tilaamani neljä rullaa washia, washileikkuri sekä paketti söpöjä pusseja, jotka yllätys ovat keltaisia valkoisilla palloilla. Rahaa jouduin tuhlaamaan kyseisen tilauksen eteen peräti 1,50€. Voitin tästä postauksesta 20€ lahjakortin, jonka ansiosta sain säästeltyä omia rahojani :)

Pikkusiskoni on todella jätskityyppiä, jonka takia
oli pakko laittaa bujoon hänen päiväänsä jäätelö tarra.

Tähän sivulle laitoin heti tota uutta ihanaa keltaista teippiä! Tykkäsin. Pakko oli lisäksi kirjoittaa muistutus pikkusiskon synttäreistä sekä siitä, että "Vielä yli puolet lomasta jäljellä". Olen hieman huono käyttään tollaisia tekstitarroja, mutta päädyin niitä tähän sivuun laittamaan muistutukseksi siitä, että kesä ei todellakaan ole vielä ohi!


Samasta kesästä muistuttaminen jatkuu myös seuraavilla sivuilla. Kuvassa oleva nuoli teippi tuli tänään myöskin Teippitarhalta. Ihanat kesätarrat ostin Tampereen kalenteriaddiktien miitistä, joka pidettiin Anun puutikit kaupan tiloissa. Postaus tapaamisesta/ostoksista täällä.


Usein käytän bujossani

  • ohuita tusseja/stabiloita
  • tarroja
  • washeja
  • papereita (uusin villitykseni)



Vikaan bujon aukeamaan - minkä tein tänään - sain
jätettyä keltaisen pois ja testailtua kirjeen loput teipit

Lisäksi onnistuin käyttämään kahta muutakin kirjeessä tullutta washia. Raita sekä kolmio washi tulivat tänään minulle. Samoin sain käytettyä ensimmäistä kertaa tota kirsikka washia. Instaan olen postannut kuvan käyttämättömistä washeistani, joita yritän nyt saada käytettyä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti