sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Ensimmäiset piirakkasukat


Näihin sukkiin on upotettu paljon uutta. Piirakkasukkia varten jouduin/sain opetella neulomaan oikean silmukan takakautta (eikä muuten olen yhtään niin hankalaa kuin miltä kuulostaa!). Piirakka malli oli minulle myös täysin uusi enkä ole juurikaan pintakuviota tehnyt (ainoastaan broken seed-pintakuviota yhteen sukkapariin). Uutta oli myös se, että nämä ovat ensimmäiset aikuiselle tekemäni lahjasukat. Nämä takoitus saada alkuviikosta postiin niin ehtivät isosiskolleni kortin kera ennen hänen syntymääivää. 


Lankaa näihin sukkiin meni yhteensä lopulta 104g, joista 54g olen merkannut jo lankapaasto saldoon ensimmäisen sukan myötä. Lankaa saan lisätä siis 50g vielä lankapaasto grammoihin (kyllä minä vielä joskus pääsen kilojakin käyttämään!). En vain tiedä miten sain toisesta sukasta tehtyä 4 g kevyemmän kuin eka sukka? Saattaa syynä olla vaa'an tarkkuus (näyttää 2g tarkkuudella), mutta ei tää selitä tätä ihan kokonaa...

Lankapaasto 1.2-13.3:
lankaa mennyt 484g
lankaa tullut 0g

Ps. Nyt kaikki lankani mahtuvat kahteen sängyn alla olevaan
matalaan laatikkoon. Niin paljon saan lankoja ostaa, kun ne
mahtuvat kyseisiin laatikoihin (kuitenkin vasta lankapaston
jälkeen). 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Piirakat sopivat kyllä moneen väriin ja mielessäni jo pyörittelen, että millä värillä seuraavaksi lähden tekemään

      Poista
  2. Sievät Piirakkasukat. Nyt muistin vasta laittaa kuvan foorumille.

    VastaaPoista