maanantai 22. elokuuta 2016

Miten saada itsesi innostumaan opiskelusta?

Kun opiskelu alkaa tökkimään pienet asiat voivat inspiroida opiskelemaan.

Vaikka lukukausi on vasta aluillaan, on opiskelijoiden täytynyt aloittaa tiivis opiskelu heti koulun alettua. Opiskelu into saattaa siis lopahtaa aika pian kun tuntuu, että maailma kaatuu päälle ja pitäisi tehdä tuhatta eri asiaa. Stressiä lievitää suunnittelu. Tämä toimii myös muihinkin kuin opiskelu asioiden. Olen laatinut itselleni viikko-ohjelman, jonka mukaan luen kevään yo-kirjoituksiin maanataisin, torstaisin ja perjantaisin. Minimissään yhden kappaleen biologiaa tai puolikkaan kappaleen kemiaa (kemiassa kappaleita yhdessä kirjassa on vähän, joten yksi kappale on hirviön kokoinen). Tiistaina ei tehdä muuta kuin läksyt, koska kahdeksan tunnin koulupäivä eivät kuulu lemppareihini. Keskiviikkona on tehtävä projekteja, isompia läksyjä, esitelmiä yms. Torstaisin olisi myös neuletapaaminen ja sunnuntaisin pyrin harrastamaan jonkinlaista liikuntaa kahden liikunnantunnin lisäksi. 

Post-it laput ovat kaikille tuttuja, mutta kukkaset/perhoset ovat huomattavasti
mukavempia käyttää ja saavat hymyn huulille pitkänkin koulupäivän aikana.
Muistilaput ovat ainakin minulle täkeitä. Niihin voi helposti kirjoittaa muistiin jotain esimerkiksi kesken tunnin ja heittää vaikka puhelimen väliin. Lappuihin usein joutuu kirjoittamaan jotain ei niin kivaa kuten "opettele solun rakenne" tai "selitä primäärisen, sekundäärisen ja terttiäärisen alkoholin erot samoin amiinien", joten on ihan kiva piristys että laput näyttävät edes kivoilta. Olen ostanut kuvalliset muistilaput kirppikseltä, joten täytyy alkaa kaiveleen mistä kaupasta saisi vastaavia.

Muistilaput kulkevat niiden paketissa, jonka tarra osa
heikkeni. Tilanne korjattiin washilla, joka piristää
mieltä päivittäin oppituntienkin aikana.

Muistilaput myös inspiroivat lukemaan, kun kappaleen
lukemisen jälkeen pääsee siirtämään lappua.


Yo-kirjoitukseni ovat keväällä, vasta keväällä (hoen tätä itselleni etten menisi paniikkiin). Lukemisen lisäksi on tärkeää kirjoittaa ylös hankalampia asioita, joita voi sitten lukea useampaankiin kertaan. Kirjoittamiseen inspiroivat tietenkin hienot vihkot sekä värikkäät kynät. Kynät ovat jemmoissa olleita kyniä, joten ei ole tarvinnut rahaa tuhlata niihin. Vasemman puoleinen vihko on Tampereen Jamerasta (aivan ihana kuvio!!!) ja oikein puoleisessa ei ole hajuakaan. 


ps. Lisäksi ensimmäisessä kuvassa vasemmalla oleva vihko eli kalenterini on tärkeä osa opiskelua. Sinne tulee kirjoitettua asioita mitkä pitää minäkin päivänä tehdä. Paras osuus on kuitenkin se, kun saa kaikki päivän asiat kuitattua tehdyksi. Jotta edellä mainitun asian voi saavuttaa, pitää yhdelle päivälle suunnitella rajoitetusti asiaa! Tässä on ainakin minulla välillä ongelmia, mutta viime aikoina on ollut parempaan päin. Kalenterista tulossa myöhemmin erillinen postaus.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Mummolle villasukat

Turvonneisiin jalkoihin kannattaa tehdä sukkaa useammalla silmukalla,
jotta menisivät hyvin jalkaan. Silmukat kannattaa myös luoda kolmelle
puikolle, jolloin aloitusreunasta ei tule liian tiukka.

Vinkiksi kaikille, että mummolle (jolla on tuvonneet jalat) ei kannata lähtee ihan viime tingassa tekeen sukkia. Vaikka lankana olikin 7 veikka, kolmessa päivässä näiden neulominen teki tiukkaa. Ekana päivänä neuloin ainoastaan toiseen sukkaan osan raidoista. Toisena päivänä neuloin ekan sukan lähes tulkoon kärkikavennuksiin asti. Kolmantena päivänä koulun jälkeen (15.00 jälkeen) neuloin ekaan sukkaan kärkikavennukset ja aloitin toisen sukan. Sukat tulivat valmiiksi yöllä 23.30. Seuraavana päivänä sitten annoin eteenpäin. Enitein kuitenkin harmittaa se, että seuraavana päivänä satoin eikä siis mentykään peräkonttikirppikselle, joten mulla olisi ollut aamulla vielä aikaa neuloa :/ Tulivatpa ajoissa valmiiksi :)

Sukat näyttävät vähän hassunmallisilta, mutta olivat onneksi ihan sopivan kokoiset
mummon tuvonneisiin jalkoihin.

Jouduin säätään perussukan ohjetta aika paljon turvonneiden jalkojen takia. Myös koko oli mysteeri. Tuuria oli kuitenkin matkassa ja sain kuin sainkin tehtyä oikean kokoiset. Varressa on 60 silmukkaa. Raita värejä aina kaksi kerrosta. Kuljetin kaikkia värejä koko ajan  mukana, joten langanpäitä oli onneksi vain kuusi sukan valmistuttua. Kerroksen vaihtumiskohdassa kiepautin aina odottavat langat neulottavan langan ympäri ja siistit tuli. 

Toiseen sukkaan tein kantapään 28 silmukalla ja toiseen 26 silmukalla (oli vahinko, mutta en ehtinyt korjata tilannetta). Kantapäähän tein 12/24 kerrosta (miten sen nyt laskee). Kiilakavennuksien aikaan kavensin niin, että jätin 14s/puikko, joten kaventelin kiilojen välikerroksissa 2. ja 3. puikkojen reunassa (jätin reinaan kuitenkin 1 silmukan oikein) 2 o yhteen. Toiseen sukkaan jouduin tekemään 2 edellä mainittua kavennusta ja toiseen kolme (edellä mainitusta syystä). Kun kantapään jälkeen olin neulonut 8 cm päädyin vähentämään silmukoita yhden jokaiselta puikolta eli 13s/puikko. Kun jalkapohja oli 20 cm pitkä, aloin tekemään kiilakavennuksia kaikkine välikerroksineen. Sukata tuli 26,5 cm pitkä eli kokoa 41. Niin kuin oli tarkoituskin :)

Lisäksi väsäsin pienen lapun sukkien kylkeen sekä
mukana meni tientenkin yksi tekemistäni korteista.

Ohje: yllä
Lanka: 7 veikka
Puikot: 3,5 bambuiset sukkapuikot
Aloitettu: 10.8
Valmis: 12.8
Koko: 41
Paino: 104g

lauantai 13. elokuuta 2016

Taas kortteja?


Nyt olen jotenkin onnistunut paremmin korttien teossa! Olen malttanut laittaa kutimet sivuun ja kaivaa askartelukamppeet esille. Tällä hetkellä kuitenkin tilanne on se, että "pakon" edessä aloitan ja sitten pyrin tekemään edes yhden ylimääräisen kortin lisäksi varastoihin/myyntiin. Selitys rahan tarpeeseen löytyy tämän postauksen lopusta. Tämä kortti on 33/55. Sain kokeiltua viimeinkin tuon hääparin käyttöä sekä käytettyä ton sydämmen.


Tämä kukkakortti oli "pakko" kortti, koska olin saanut rahatkin jo kortista. Vaihtoehtoja ei ollut, koska varastoista ei löytynyt sopivaa korttia. Miehelle kun mun varastoista ei oikein löydy kortteja...Tämä on kortti 34/55.


Tämä kortti on eri askartelu kerran tarvekortti. Kun ei mulla ollut edelleenkään jemassa miehille sopivia kortteja. Onneksi on automiehiä, joten sopi loistavasti :) Miesten kortteihin kun mulla sattuu olemaan tarvikkketiakin kehnon puoleisesti. Tämä on kortti 35/55. Tuli tehtyä kortti niin viime tingassa, että en tehnyt samalla toista korttia.

1,5 vuotiaalle taaperolle sukat


Tällä kertaa tein ajoissa! Kummitytölleni tein villasukat synttärilahjaksi. Jotain täytyy vielä kaveriksi kaupasta löytää... Lisäksi haaveissa neuloa lapaset, mutta niihin pitäisi tehdä peukalo!!! Ei kiinnosta, mutta saa nähdä. Tänään oli tarkoitus mennä peräkonttikirppikselle, mutta harmikseni sataa :/ Eli se siitä yrityksestä tienata rahaa autokouluun.


Ohje: perussukka
Lanka: nalle
Puikot: 3 koivuiset sukkapuikot
Koko: 22
Paino: 32g


PS. Lupaan yrittää piakkoin saada arvottua arvonnan
voittajat, mutta vielä voi mennä vähän aikaa paristakin
eri syystä...

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Perussukkaa pukkaa!


Ohje: perussukat
Lanka: 7 veljestä nostalgia
Puikot: bambu 3,5 sukkapuikot
Koko: 42
Paino: 94g