maanantai 2. toukokuuta 2016

Lankapaaston lopputulos


Tässä postauksessa esittelyssä työt, jotka jäivä lankapaaston aikana kesken. Tämä vauvan peitto on noin 0,5x0,5m eikä mielestäni vielä riittävän iso. Täytynee käydä sitten piakkoin ostamassa yksi kerä lisää. Tarkoituksena tehdä tähän vielä joku reunus. Tähän käytin kaksi (lähes) kokonaista jämäkerää sekä yhden tätä jämätyötä varten ostetun kerän. Olin laskelmoinut, että yhden kerän pitäisi riittää, mutta ei riittänyt... Lankapaastoon 128g.


Isovelilangasta lapaset, jotka ovat päässeet lankapaaston aikana ufoituneet. Olen kylläkin tehnyt nämä lankapaaston aikana, mutta peukalo pelottaa... Paino tällä hetkellä 94g.



Nämä painavat 30g ja ovat todella paljon kesken kuten kuvasta voi päätellä. Lisäksi ostin joko perjantaina tai lauantain kaksi seitsemän veljestä kerää eli lankaa tuli 300g. Kerät oli ihan pakko ostaa, koska ovat poistunutt väriä, jota ei kaupoista juurikaan enää saa. Kyseessä on ihanan vihreä sävy papu :)

Lankapaasto:
Lankaa mennyt: 1,273kg
Lankaa tullut: 0,750kg
Yhteensä: 0,523kg

Olen todella tyytyväinen lankapaastoni
aikaan saannoksiin! Miinuksen puolella
on kulutus puolen kilon verran! Lisäksi sain
kulutettua lankaa kolmen kuukauden aikana yli
kilon, jota en olisi uskonut.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kirjan ja ruusun päivän ostokset


Ostin kirjan Arvoitus nimeltä Margo ja sain kaupan päälle Anna minun rakastaa enemmän sekä Onks noloo? kirjat. Tähtiin kirrjoitettu virhe kirjan olen jo lukenut ja se oli ajatuksia herättävä. Sen takia oli ihan pakko hankkia itselleni toinenkin kirja samalta tekijältä.

Bujoani varten ostin hieman washiteippiä. Paperipaastostani huolimatta ostin kiellettyjä tuotteita. Nyt lisään paperipaaston maksimiin 20 korttia, koska kyllä näillä tarvikkeilla pitäisi taas saada riittävästi inspistä siihen. Nyt ollaan tilanteessa 15/40 ja vuoden loputtua toivon, että ihan sama paljonko on tullut tehtyä kortteja/ostettua materiaalia niin kummatkin puolet olisivat yhtä suuret. Puikot ostin, jotta saisin tehtyä 7-veljestä huivin. Voipi olla että siitäkin tulee keltainen...


Leimoja en ole hirveästi osannut käyttää, mutta yritän harjoitella. Värittämistreeniä nyt vaan lisää niin kyllä leimojakin sitten kortteihin pääsee! Helsingissä Sinellissä (oisko ollut Kampin) sai valita korista 3 tuotetta 10€ ja valitsin leimasimia. Gorjuksen ostin vielä erikseen lisäksi.

Olen tänään sekä eilisen neulonut ja purkanut, neulonut ja purkanut... Aloitin lopultakin äidin äitienpäivälahjan ja tarkoituksena tehdä villasukat. Saa nähdä ehdinkö... Luulisin, koska vapaata lukiosta on helatorstain sekä perjantai ensi viikolla niin kyllä luulisi valmistuvan. Yksinkertainen malli, mutta todella helposti menee mönkään... Ensimmäistä kertaa sovelsin mallineuletta ja siitä lisää sitten kun/jos sukat valmistuvat :)

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Huivi


Ensimmäinen huivi sitten kässätuntien jälkeen (joista minulla ei ole kylläkään vierähtänyt hirveästi aikaan). Olen siis lukion kakkosella ja kässää minulla oli ihan 9 luokan loppuun saakka. Harmikseni lukiossa ei ole käsitöitä, mutta onneksi edes kuvista. Tämä on ensimmäinen kolmiohuivi jonka olen tehnyt. Pukot olen aikaisemmin esitellyt blogista ja sain ne onneksi hyvin suoristumaan vedessä.


Yritän kokeilla, jos huomenna saisin otettua huivista parempia kuvia. Nyt ei kuvat anna hirveesti oikeutta langan ihanille värisävyille.


Aloitin huivin luomalla kahdelle puikolle 5 silmukkaa. Neulotaan aina oikeaa koko huivin ajan. Ensimmäinen kerros ilman lisäystä, mutta sen jälkeen aina ensimmäisen silmukan jälkeen lisäys. Otetaan silmukoiden välistä lanka, joka laitetaan kiertäen puikolle* ja neulotaan heti oikein. On muuten yllättävän hankalaa ennen kuin tajusin tajusin puikolla venyttää silmukkaa itseäni kohti, "lukita" lanka sormella paikalleen ja neuloa se sitten oikein. 

Lanka: Novita Onni
(100% nyppyyntymätön akryyli)
Puikot: neulepuikot bambu 5,0
Paino: 206g (1 kerä)
Langan hinta: 7,50€
Puikkojen hinta: 1€
Huivin hinta: 8,50€

Seuraavaksi tarkoitus neuloa itselleni helmineuleella tuubihuivi niin kuin olen joskus muistaakseni yläasteella neulonut. Jostain syystä se on kadonnut mystisesti (en muista käyttäneeni kertaakaan) samoin kuin yläasteella tehty tilkkupeitto. Ehkä ne löytyy joskus... Erikoisemman kolmiohuivinkin neulominen kiinnostaisi, mutta ohjeen täytyisi olla suomeksi sekä lankakin pitäisi ostaa (omistan pääasiassa seiska veikkaa).


Lankapaasto
Lankaa mennyt: 1,021kg
Lankaa tullut:  0,450kg
Yhteensä: 0,571kg

Tavoite on nyt jo saavutettu, vaikka onkin keskeneräiset vielä punnitsematta.
Hyvä niin, koska lankapaaston viimeinen päivä on huomenna :)

* Oikealla puikolla otetaan lanka silmukoiden välistä (etureunasta takareunaan). Siirretään lanka vasemmalle puikolle siten että puikot ovat vastakkain. Kun kumpikin pukko silmukassa, venytä silmukkaa itseäsi kohti oikean puikon avulla. Lukitse silmukka vasemmalla etusormella. Poista oikea puikko ja neulo silmukka normaalisti oikealle puikolle. 

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Bujoiltu on


Tässä vielä joitan aukeamia/sivuja. Osan olenkin muistaakseni vilauttanut facebook ryhmässä Planner Lovers Finland. Joissain kuvissa on havaittavissa väriteemaa. 


Aukeaman washiteipit voitin vähän aikaa sitten ja muistaakseni tämä sivu syntyi saman päivän aikana, kun ihana paketti saavutti minut :)



Tässä toisella puolella on idealista erilaisiin blogi-postauksiin, jonka takia en viitsinyt sitä sivua julkasita täällä blogissa... 


Koska minulla on koko kesä lomaa (!!!!) niin olen varuiksi kirjoitellut erillaisia ideoita mikäli tylsyys yllättää eikä keksi mitään. Tämä ei ole to do-lista vaan tästä voi helposti napata idean kun loikoilu alkaa kyllästyttään ja pää lyö tyhjää mitä kaikka on ehtinyt haaveilla tekevänsä kesällä.

Ps. Nauti seuraavasta kolmesta tunnista, koska ne ovat tutkimusten mukaan viikon onnellisimmat tunnit :)

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Bujoni kalenterisivuja


Olen ollut mukamas niin hirveen kiireinen minulla on ollut niin paljon tekemistä, että en ole ehtinyt bujoni calendex sivuista laittaa kuvaa. Tässä nyt on kuvia, joihin en hirveen tyytyväinen ole, mutta menettelee... Kesäkuussa kun tekemeistä on vähemmän ajattelin laittaa puoli sivua per päivä, mutta tämä on vielä harkinnassa. Kesällä olisi sitten hyvinkin aikaa kirjoitella asioita hieman enempi muistiin esim mikä fiilis ja mitä sain päivän aikana tehtyä, jonka takia puoli sivua on aika vähän... Täytyy harkita :)