perjantai 11. marraskuuta 2016

Mustat piirakat

Mustat piirakkasukat valmistuvat nopeasti eikä alun jälkeen enää
musta lanka häirinnyt. Sukat näyttävät kuvassa hassun mallisilta,
mutta ihan normaalin malliset ne ovat. Alussa sukat olivat hyvin
kapeat, mutta parin käyttökerran jälkeen levenivät kuvan näyttämään
järkevän näköiseen leveyteen. 

Nämä ovat nyt ensimmäinen valmiiksi tullut "käytä kuukaudessa"- lankadietin neulomus (postasin vahingossa ensin jutun valepalmikko pannasta, vaikka se valmistuikin vasta näiden jälkeen). Tarkoituksena on aloittaa kuukauden sisällä ostetusta langasta jotain. Tämä lanka on ostettu 8.10, joten tasan kuukauden päästä eli 8.11 sain sukat pääteltyä. Aloittaminenkin olisi riittänyt, mutta olen tyytyväinen. Käytä kuukaudessa - lankadiettiin olen saanut neulottua muutakin valmiiksi, mutta päättely vielä uupuu. Tarkoitus olisi piakkoin saada pääteltyä päättelemättömät työt.

Musta 7 vejestä ei ainakaan minulla neuloessa
päästänyt väriä.

Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5
Paino: 114g
Aloitettu: 3.11
Valmis: 5.11
Päättely: 8.11
Muutokset: 8 kuviokertaa varressa
ja 7 jalan päällä
Miksi? Talvikenkiin, jottei ihanan väriset sukat
olisi täynnä mustia nöyhtiä!


Alussa aloin tekeemään vahingossa 1o ja 1n joustinta, jonka
päädyin vaihtamaan vaan kesken kaiken 1o kiertäen ja 1n. Näkyy
hieman paremmin livenä kuin kuvassa, mutta eihän se sieltä
talvikengisä mihinkään näy.


Ps. En ole tässä kuussa ostanut vielä ainuttakaan lankakerää!
Tänäänkin kävin Tokmannilla, mutta en edes muistanut
katsoa lankahyllyä, ja hyvä niin :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Korvat lämpimäksi

Neulottu panta Villestä pitää korvat lämpimänä.
PS. En jaksanut vielä meikata, sori :)
Panta
Lanka: Ville
Puikot: metalliset pyöröt 4mm
Paino: 44g
Aloitettu: 7.11
Valmis: 8.11
Päätelty: 8.11
Ajatuksia: Ihanan lämmin tuli. Ei korvia pallellut
ensimmäisellä käyttökerrallakaan. Metallipuikoilla
neulominen on hirveetä!

Harmaa lanka sopii hyvin niin mustan kuin tumman sinisen
takinkin kanssa. Valepalmikko kuvio on kaunis.

Ensimmäinen valmis työ 10 kerää (1,5kg) Ville lanka tilauksesta! Aloitettu on jo kuukausi sitten lapaset, mutta ne junnaa nyt paikallaan... Nyt on siis vielä jäljellä kahdeksan kokonaista kerää Villeä. Seuraavaksi lähdin neulomaan langanlopusta eli 106 g tuubihuivia. Saa nähdä meneekö koko kerä (toivottavasti).

lauantai 5. marraskuuta 2016

Parempi myöhään kun ei milloinkaa

Ulkona pimeällä valot päällä kranssi näyttää tältä :)
Tämä kranssi piti tehdä jo viime vuonna, mutta vastaan tuli pieni epävarmuus, jonka takia kranssi jäikin kokoamatta. Nuo valot nimittäin pelottivat minua. Ja vaikka vuosi sitten päätin laittaa valot ensin, laitoin ne kuitenkin vasta suodatinpussiruusujen jälkeen. Liimasin kuumaliimalla jokaisen ruusun väliin yhden ledin ja onnekseni ledejä oli 20 ja keskellä oli ruusuja 20 :)

Suodatinpussikranssi päivän valossa

Kiinnitin myös suodatipussit ja koristeet kuumaliimalla. Oma tekniikkani on se, että vetelen kuumaliiman johtoa irti seinästä. Näin kuumaliima ei ehdi kuumentua liikaa ja aiheuttamaan palovammoja. Vain pari kertaa onnistuin satuttamaan sormeni kuumaan liimaa, mutta "oikeilta" palovammoilta vältyttiin. Myös nauhan, joka pitelee sydäntä, on kiinnitetty paikalleen kuumaliimalla ettei tuulessa tipahda kesketlä reunalle.

Kranssi takaa on tasainen.

Toinen syy nauhan liimaamiseen on se, että saadakseni ripustimen keskelle jouduin liimaamaan sen kiinni nauhaan. Tämä kranssi on jo kertaalleen tipahtanut ulkona maahan, koska ripustin irtosi! Nyt liimasin sen uudelleen reilulla määrällä kuumaliimaa sekä laitoin päälle pari palaa läpinäkyvää, mutta todella pitävää teippiä.

Kranssin ripustus systeemi.

Patterien kiinnitys kranssiin.
Kolon kaivertaminen kranssiin osoittautui lopulta niin hankalaksi, että päätin kokeilla miten teippi pitäisi. Tässä kanssa käytetty kiinnitykseen läpinäkyvä teippiä ja hyvin on pitänyt. 

Lumi on myös saapunut tänne!

Lisäksi ensimmäinen joulukortti laitettu matkaan :)

torstai 3. marraskuuta 2016

Lokakuun langankulutus

Lankaa tullut:

8.10 100g minttu baby wool
8.10 150g musta 7 veljestä
13.10 1 500g Ville
13.10 100g pinkki baby wool
13.10 50g minttu baby wool

Yhteensä: 1,9 kg
(lihavoidut ostettu alesta)

Lankaa mennyt:

8.10 82g taaperon kettupipo


Yhteensä: 82g


Yhteensä: +1,818kg

Paljon tuli viime kuussa neulottua ja todella vähän pääteltyä. Eli päättelystä jäi jälleen (osittain) kiinni. Paljon on tullut myös tässä kuukaudessa purettua, mietittyä ja pohdittua eikä se näy langankulutuksessa...

Kerällä vielä:
(suluissa mihin asti aikaa)
baby wool minttu x2 (8.11)
7 veljestä musta (8.11)
baby wool pinkki x 2 (13.11)
baby wool minttu (13.11)

Miksi Ville ei ole listassa? Puhuin syyskuun langankulutus postauksessa, että riittää jos aloitan kyseisen projektin, ei tarvitse saada työtä valmiiksi eikä kaikkia keriä tarvitse aloittaa. Aloitin lapasprojektin ja olisi omasta mielestän kohtuutonta olettaa, että neuloisin kuukaudessa  10 paria (tai enemmänkin) lapasia. Siksi lasken siis nämä lapaset yhdeksi projektiksi, vaikka ne ovatkin erillisemmät työt kuin esimerkiksi yhden pipon neulominen kahdesta kerästä :)

Ps: Parin päivän sisään puikoille pääsee baby woolit ja musta 7 veljestä, jotta en mokaisia käytä kuukaudessa lankadiettiäni :)

perjantai 21. lokakuuta 2016

Palmikkolapaset

Halusin taitettavan joustimen, mutta tein siitä turhan lyhyen. Tämän takia
joustimen alle menee piiloon osa palmikosta. Tämä ei minua kuitenkaan haittaa.
Voinpa käyttää myös ilman joustimen kääntämistä eikä joustin näytä turhan
pitkältä :)
Neuloin viime keväällä lapaset joiden päättely ja peukaloiden teko jäi syyskuuhun. Peukuista tuli inasen turhan leveät, mutta ensimmäisiksi lapasiksi olen todella tyytyväinen. Ongelmia oli paljon, sillä ohje oli tehty samalla langalla, mutta huomattavasti isommilla puikoilla. En kuitenkaan yhtä työtä varten halua ostaa uusia puikkoja. Tiukasta käsialasta huolimatta tein 1-1,5 kokoa liian pienillä puikoilla. Neulos on siis tosi tiivis, joten nämä kädessä ei sormet varmasti palele!

Jouduin säätämään aika paljon, että sain lapasten
kärjen omasta mielestäni siistin näköiseksi.

Idea: täältä
Lanka: Novita isoveli
Puikot: 4 sukkapuikot
Paino: 104g

5 tai 5,5 puikoilla uskoisin riittävän hyvin ihan yksikin kerä :)
Pienempien puikkojen takia olen kasvattanut palmikossa olevien
silmukoiden määrää (samoin muidenkin). Itse käänsin myös toiseen
lapaseen palmikon peilikuvaksi.

Yksin lapasten kuvaaminen on yllättävän hankalaa... Onnistuin siinäkin
jotenkuten. Olisi ihanaa, jos osaisin kuvata paremmin tai joku voisi auttaa
kuvausoperaatioissa.