Tosi kivat ja helpot pitsisukat. Etenee nopeasti ja pystyy neuloon myös ruutu töllöttäessä. Pitsin tekevä kerros, kun neulotaan joka viides kerro eli neljä kerrosta etupuikoilla neulotaan sileetä muutamaa nurjaa silmukkaa lukuun ottamatta.
Ohjeesta poiketen tein muutaman sentin verran ensin 48 silmukalla 1o ja 1n joustinta. Sen jälkeen aloin tekemään pitsikaavion mukaan 2. ja 3. puikolla. Kolmannen puikon viimeisen silmukan jätin 3. puikolle, mutta aloitin sillä jo joustimen neulomisen eli neuloin sen nurin. Näin ollen joustimessa takan on mukana 25 silmukkaa, jolloin se alkaa ja päättyy nurjalla silmukalla, joka miellyttää tällaista symmetrisestä tykkäävää neulojaa. Kantapään tein omasta päästäni ja kavensin kunnes oli enää 48 s jäljellä. Kärkeen tein leveät nauhakavennukset joka kerros.
Valkoiset pitsisukat
Ohje: pitsiin täältä
Lanka: Ville (ostettu ennen virheellistä erää)
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Paino: 96g
Metrit: 192m
Koko: 39
Aloitettu: 19.2
Neulottu loppuun: 22.2
Päätelty: 22.2
Metrit: 192m
Koko: 39
Aloitettu: 19.2
Neulottu loppuun: 22.2
Päätelty: 22.2
PS. Perjantaina keskeytyi hekeksi mun lankojen ostokielto ja ostin
kaksi kerää lankaa, joista tulee Anelmaiset. Oon niistä pitkään haaveillut
ja annoin itseni huonona päivänä inspiroitua ja ostaa tarvittavat langat
(kotoa löytyy harmaata, jota myös tulee sukkiin). Hirveesti on
ideoita mitkä haluaisin totuttaa, joten saas nähdä koska pääsevät
Anelmaiset ihan puikoille asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti