Ajattelin, jos tänävuonna tekisin joka kuukausi koosteen valmistuneista töistä sekä mitä sen kuukauden aikan olen saanut tehtyä "Haaveita vuodelle 2018" -postauksessa esitettyjen haaveiden eteen. Lisäksi samassa postauksessa esittelen nyt tammikuun kieltolistan seuraukset ja pakko myöntää, että olen itsekin yllättynyt kuinka hyvin sen kanssa meni.
Valmistuneet
178g (384m)
Tammikussa valmistuivat sukat, kauluri ja pipo
63g (126m)
64g (166m)
59g (133m)
YHTEENSÄ:
364g (809m)
Haaveita vuodelle 2018
Neulonta
- Niin kuin ylhäältä näkyy niin tammikuussa tuli neulottua yli 600m eli se
tavoitet tuli saavutettua. Lasken aina työn siihen kuukauteen kun se on
valmistunut. Eli jossain tapauksessa metrit saattavat tulla vasta seuraavalla
kuulle, koska päättely on venähtänyt...
- En ostanut ollenkaan lankaa tammikuussa, joten ehdottomasti tuli
enemmän neulottua kuin ostettua lankaa. Helmikuussa tarkoitus pysyä
samalla lailla täyskiellossa.
- Jämälankaprojekteja on tullut tosi hyvin. Kummipojan asustesetissä
ainakin kahta projektia olisi voinut pitää jämäprojekteina
mutta jätetään ne nyt tämän kahden jämälankaprojektin
tavoitteen ulkopuolelle. Jämäprojekteja oli jo kaksi tässä kuussa
(joka siis oli koko vuoden tavoite!). Nilkkasukat kirjoneuleella
ja perussukat olivat jämälangoista. Ja sen verran voin paljastaa, että
lisää on tulossa. Saas nähdä muuttuuko toi kaksi jämälankaprojektia
kuukausi tavoitteeksi.
- Hyväntekeväisyys projekteja tuli tammikuussa aloitettua, mutta
tammikuun aikana en saanut vielä mitään valmiiksi. Nyt jo onkin
muutama hyvisprojekti valmiina.
Kirjoitan joku toinen kerta noista muista haaveista, koska hirveästi ne eivät ole edenneet.
Tammikuun kieltolista
Piristyspaketissa tullutta kynää lukuunottamatta olen onnistunut olemaan ostamatta mitään kieltolistalta! Eli en ostanut esimerkiksi ollenkaan lankaa tammikuussa, josta olen niiiiin ylpeä... Tiesin, että piristyspaketissa tulee kynä, mutta en silti sitä tilatessani edes ajatellut asiaa. Ja olihan siinä paketissa aika paljon kaikkea muutakin, joten olisin luultavasti joka tapauksessa ostanut piristyspaketin, vaikka olisin hoksannut rikkovani ostokieltoa.
Kieltolistasta on ollut minulle paljon apua. Sitä kirjoittaessa tulee kunnolla pohdittua mitä en ainakaan tarvitse vähään aikaan. Itse en kuljettanut kieltolistaani mukananai, mutta silti se palasi aina kaupassa jo ennen repsahdus hetkeä mieleeni. Esimerkiksi vaatekaupoissa en edes pysähtynyt katsomaan kivan näköistä paitaa, koska tiesin etten sitä tarvitse. Lankahyllyjen ohi kävelin ettei vain tule mitään liian suurta houkutusta. Myös yleisestikin shoppailureissuilla on tullut käytyä vähemmän, koska en saa ostaa niitä mitä sieltä yleensä ostaisin. Näin ollen olen saanut vähennettyä turhaa kulutusta sekä laitettua rahaa säästöön mitkä muuten löytyvät vuoden 2018 haaveista.
Koosteet on kivoja! Mie kyllä unohin tehä tammikuun koosteen omaan blogiin, hups. :D Viime vuonna tein koosteita kyllä, se on ihan hauskaa, näkee ite mitä on ehtinyt ja lukijat myös... Noo, täytyy ottaa helmikuun lopussa takaisin ja palata ruotuun! :)
VastaaPoistaMä oon kyllä aikaisemminkin tehnyt satunnaisesti kuukauden kooste postauksia :) Nyt tarkoituksena tehdä joka kuukausi sekä kertoa vähän aina miten noi toiveet ovat edistyneet. Mulla tuli tää kooste hieman myöhässä... Vaikka postailen nyt kaksi kertaa viikossa niin silti on aivan järkyttävä postaus jono mistä pitäisi kirjoittaa ;) Sinänsä positiivinen ongelma. Aluksi pelkäsin että riittääköhän asia postaukseen per viikko mutta nyt ei meinaa edes kaksi kertaa viikossa riittää vaan junnataan jäljessä. Täytyy yrittää nyt vähän aikaa saada kolme postausta ulos per viikko niin saisin tota jonoa hieman lyhennettyä.
PoistaKauniita käsitöitä! Hyvää Ystävänpäivää!
VastaaPoistaKiitos :) Myöhäiset ystävänpäivä toivotukset sinulle!
Poista