keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Piristyspaketti Jemina loves paper:ilta (nykyisi Sinikara stationery)


Ja koska en halua pilata kenenkään yllätystä niin kerron nopeasti hieman mun omasta lukutaidosta. En meinannut millään löytää googlettamalla Sinikara stationeryn nettisivuja, minkä syyn huomasin, kun lähdin kirjoittamaan otsikkoa. Päätin olla tarkkana ja kirjoittaa sen yllä olevan kortin perusteella. No siinähän sitten huomasin ettei siinä lue Sinikka vaan Sinikara. Sinikarasta tulee minulle ensimmäisenä mieleen haikara :)


Piristyspaketteja ei ole saatavilla enää, mutta ajattelin silti esitellä sisällön. Jos vaikka joku pystyy samaan iloa muiden ostoksista, niin kuin minä. Piristyspaketti mahtui kirjekuoreen, joten se tuli kätevästi normaalisti postilaatikkoon. Toivottavasti pääsen esittelemään pian tämä vuoden kalenteri, joista yksi on Jemina loves paperin suunnittelma mikä on muuten aivain ihana. Niitäkään ei ole enää myynnissä. 


Kynä olikin mainittu kuuluvan pakettiin ja lisäksi mainostettu ettei ole brush ben. Niitä on kaiketi tullut aika monessa paketissa viime aikoina. Tämä Zig Memory System Millennium 005 (for Drawing & Scrapbooking) kynä taitaa olla mitä on saatavilla yksittäin Sinikaran kaupasta. Minulta löytyy "muutama" tekemätön skräpppikirja, joten enköhän pääse tätä käyttämään ainakin johonkin niistä. Skräppikirjojen kokoaminen onkin muuten yksi vuoden 2018 haaveista. Kynät löytyvät muuten saman postauksen lopussa esiteltävältä tammikuun kieltolistalta... En ajatellut koko asiaa pakettia tilatessani ja minkä minä sille muka mitään voin jos johonkin kokonaisuuteen kuuluu yksi kynä. Ihan vaan tiedoksi yhtään enempää kyniä en ole tammikuussa ostanut, joten menköön tämä yksi sitten tämän kerran.


Aivan ihana die cut tuli mukaan omalla nimellä :) Tää on ihana pieni henkilökohtainen kosketus, mitä itse ainakin arvostan. Saas nähdä mihin se oikein päätyy.


Kortit olivat aivan ihania ja inspiroivia. Itse tykkäsin hyvistä teksteistä huolimatta eniten kortista, missä on neulomiseen ja herkutteluun liittyviä kuvia. Ja oli sinne printtiin kissojakin eksynyt. Tässä vaiheessa oli ihan haltioissani enkä edes tiennyt vielä mitä kaikkea muuta ihanaa oli lisäksi tullut mukana. 



Tämän neulojan sydän meinasi pysähtyä! Lisää neulomiseen liittyviä juttuja. Olin vieläkin haltioituneempi enkä edes itsekään tiedä että miten se oli mahdollista. Itse olen huono käyttämään tekstejä, mutta pakko myöntää että kaikki tekstit ovat kyllä minulle sopivia. Erityisesti tuo Breath ja You are the most jne. Toki disney fanina en voi olla yhdistämättä let shit go ilmasua Frozenin Elsaan. Ihmetykseksi kahvikuppeja die cutseja ei ollut vaikka kahvikuppeja oli ihanassa korstin printissä. 


Neuloja jne. Tarviiko selittää vielä uudelleen? Väreistä en olekaan vielä kirjoittanut mitään. Minulle -pastellista ja erityisesti pinkistä tykkäävälle - tämä oli aivan täydellisen värinen piristyspaketti. Tarroissakaan ei muuten löydy mukeja, mutta neuleita ja herkkuja senkin edestä <3 Tai no löytyy sieltä kissojakin ja muutama reppu. Koko ajan mielessä kehittyy yhä enemmän ideoita miten näitä oikein voi käyttää plannerissa. 


Pidän myös paljon tuosta tytöstä. Onneksi se löytyy nin tästä kortista kuin myös die cutista ja kahtena eri tarranakin. Tämä jätti kortti on noin kokoa A5. Tämän kanssa joudun vielä pohtimaan mitä teen. Todennäköisesti se päätyy pienemmäksi (ja ilman tekstiä) käytössäni olevan lidlin plannerin väliin. 


Jee!!!! Mun kokonaiset kitit on loppu ja nyt sain yhden. Se tulee oikeesti tarpeeseen. Yritän saada tämän riittämään kahteen viikkon. Vähän hirvittää kuinka käy. Kuuden arkin kitin saa helposti riittään kahdelle viikolle, mutta kuinkahan käy yhden arkin... Tosin näihin voi yhdistää noita täydellisesti yhteen sopivilla die cutilla ja teksti/kuvio tarroilla.


Tilasin piristypaketi itselleni synttärilahjaksi tammikuun alussa. Onnistuin muuten pitämään sisällön täytenä yllätyksenä itselleni! Otin ensin kaikki ulos kuoresta ja enempää katsomatta nappasin aina yhden asian niin että sain yllättyä mahdollisimman monta kertaa. Toivoisin kovasti lisää myyntiin näitä neulejuttuja Sinikaralle. No onneksi niitä riittää itselleni nyt vähäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti