keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Valeampiaisenpesä sekä loppu puolen vuoden odotukselle

Valeampiaisenpesä painaa noin 16 g.
Facebookissa on tullut törmättyä aika paljon valeampiaisenpesiin ja kovasti olen tahtonut virkata itse sellaisen. Selkeitä ohjeita ei tuntunut mistään löytyvän kunnes sitten törmäsin onnekseni tähän linkkiin, jossa on hyvä ohje pesään. Ohje on helppo ja sopii hyvin aloittelijalle/vähemmän virkanneelle (kuten minulle). Ohjeessa on ainoastaan pylväitä (sekä kavennuksia). Valeampiaisenpesä oli minulla yhden päivän projeketi, jonka takia se olikin mainio KYH projekti. Tämä pesä on siis KYH työ 14. Tähän käytin nallea, jota jäi yli isäni villasukista (jotka ovat muuten edelleen antamatta). 

Ohje: täällä
Lanka: Novita nalle
Koukku: 2,5
Langankulutus: 8g

Odotus loppui

Trikokuteen virkkaaminen vaatii opettelemista ja tottumista,
mutta kyllä siitä kori vielä tulee. Tämä kori on KYH työ 17.
Olen nyt tammikuusta etsinyt lasikaappiini sopivia koreja, onnistumatta. Lopulta luovutin ja totesin, että itse ne joudun virkkaamaan. Pian sain huomata kuinka kalliit ontelokuteet on. Lisäksi laskeskelin, että tarvitsisin kahteen koriin 3kg ontelokudett. Lopulta päädyin virkkaamaan halvempaa trikookudetta. Ostin lisäksi puisen Dropsin virkkuukoukun, jonka sain helposti katki. 

Vinkki! Jos et kahden vedon jälkeen saa virkkuukoukkua irti, yritä toista taktiikkaa. Jos et toimi näin, virkkuukoukku menee rikki. Tämä ongelma ei ole ainoastaan puisissa koukuissa vaan ihan minkä tahansa koukun voi saada rikki, uskokaa tai kokeilkaa itse!

Tältä näyttää 10 kiloa trikookudetta. Osa odottaa edelleen
kerimistä, mutta suurin osa (6kg) on jo palloina.

Innostuin vahingossa tilaamaan 10kg vyyhtiämätöntä trikookudetta, koska ei saanut pienemmissä erissä näin halvalla! Nyt ainakin riittää niihin kahteen koriin sekä luultavasti saan myös kaksi huoneessani olevaa ruskeaa koria korvattua myös valkoisilla koreilla. Tulee kivan yhtenäiset. Ensin vähän hämmennyin siitä miltä tuo trikookude näyttää/tuntuu. Tulee mieleen vähän sideharso, mutta virkkauksessa kyseinen asia ei kyllä näy, joten tyytyväinen olen. 

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Söpöilykortteja


Oli pakko vaihteeski tehdä söpöilykortteja pienokaisille. Niistä piti tulla sukupuolineutraaleja ja omasta mielestäni onnistuin hyvin. Paperit ovat kummassakin kortissa uusia, mutta mukaan on ujutettu "vanhoja" juttuja. Tämä on kanssa ehdolle kummipojalleni! Saa nähdä minkä kortin annan :) Tämä on paperipaaston kortti 26/45.


Tähän sain kivasti käytettyä noita kukkia mitä muistan laiskasti käyttää. Näissä kummassakin olen saanut käytettyä noita "normaaleja" korttipohjia, joissa ei ole rakastamaani piparkakku reunaa. Näitä pohjia löytyy tosi paljon (50 kappaletta), jonka takia olisi hyvä saada käytettyä noita myöskin. Tämä on kortti 27/45. Nyt on kaikki 7 korttia esitelty. Seuraava kortti postaus tulee silloin kun saan tsempattua ja tehtyä lisää kortteja (sen sijaan että menisin siitä mistä aita on matalin ja neuloisin).

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Valmistuneita KYH töitä


Olen innostunut neuloon tv-neuleena vauvoille tumppuja. Aloitusta ja kärkikavennuksia lukuun ottamatta pystyn neulomaan nämä katsomatta puikkoja (ja työtä). Syy vauvojen tumppujen neulomiseen on se, että paikallinen neuleyhdisty kerää tumppja ja vie niitä Hämeenlinnaan sairaalaan pienokaisille annetttavaksi. Oli pakko osallistua! Neljä paria olen tehnyt, joista nämä kaksi paria olen saanut pääteltyä. KYH työt 9 ja 10.

Lanka: Novita Wool
Puikot: 3,5
Paino (2 paria): 24g


En käytä pölyjen pyyhkimiseen enää muita rättejä kuin bamburättejä. Ekaa kertaa tein rätin Blend bamboo langasta ja tuli ohkasemman tuntuinen kuin muista (Novi puuvilla-bambu). Vielä ei ole päässyt käyttöön, vaikka syytä olisikin pyyhkiä pölyjä (valkoisissa huonekaluissa auringon paistaessa ikkunasta kaikki pölyt näkyy). KYH työ 7.

Lanka: Blend bamboo
Virkkuukoukku: 2,5
Paino: 28g


Loppuun oli pakko laittaa vielä kuva kerästä,
jonka ihan itse taioin vyyhdistä. Alku ja loppu oli
hidasta, mutta muuten oli helppo/nopea projekti.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

KYH töitä


Nämä ovat KYH työ 13. Tänä vuonna sai ottaa UFO:ja mukaan ja päädyin hyödyntämään kyseistä mahdollisuutta, Isän synttärisukat valmistuivat lopultakin kahden kuukauden odottelun jälkeen! Seuraavaksi pitäisi vain keksiä miten annan nämä. Voisi kuvitella olevan helppo juttu, kun asun kotona... Mutta ei ole! Ehkä päädyn taas jättämään keittiönpöydälle, josta isä voi ne aamulla löytää.

Lanka: Novita Nalle
Puikot: koivusukkapuikot 3
Koko: 42
Paino: 78g


KYH:in aikan on tullut aloitettua neljä paria lapasia. Nämä meneät paikallisen neulejärjestön kautta Hämeenlinnaan vastasyntyneiden pienokaisten käsiin :) Ennen sitä olisi paljon pääteltävää, mutta eiköhän sekin onnistu. Langaksi näihin valikoitui Novita wool (ei enää myynnissä), jolle en ole keksinyt yrityksistäni huolimatta mitään kivaa käyttöä. Nyt keksin! Ensimmäinen kerä on tuhottu ja toinen pinkki kerä odottaa tuhoutumistaan. Lisäksi minulta löytyy (ei vaan hajuakaan mistä) valkoinen kerä samaa lankaa, joka joutaa myöskin vauvojen lapasiksi. Kuvassa olevat lapaset ovat KYH 9, 10, 12 ja 13 :)

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Erillainen kortti


Olen rehellisesti sanottuna onnistunut yllättävän hyvin pääsemään irti "turvallisista" korteista ja päässyt testaileen erilaisia asettelumalleja. Olen niin hyvin päässyt eteenpäin, että olen onnistunut hukkaan johonkin mun kakku-/pitsipaperit, joita käytin aluksi todella paljon... Olen siis syystä toimintaani korttisaralla tyytyväinen. Tässä kortissa todella erilaista itselleni on se, että pääpaino on tekstissä eikä ole erikseen mitää korttikuvaa/3d-kuvaa, joka on kortin tärkein asia. Jatkossa kun vaan muistaisi/uskaltaisi ostaa elävämpiä pohjia sekä käyttää korteissa tilkkupussissa olevia kuviopapereita niin tulee kivaa lisää korttiin. Tässä kortissa ei ole mielestäni mitään uutta uutta, mutta kohtalaisen uusi on setti mistä tuli tausta paperit. Lisäksi tungin korttiin ton kukan sekä dropseja, jotka ovat uusinpia hullutuksiani :) Tämä kortti on paperipaaton kortti 25/45.