keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Bujo on hankittu!


Pari päivää sitten löysin bujon eli Bullet Journal:in täältä. Itse kärsin paljon kiireen tunnusta, joka johtuu siitä, että on erikeen kalenteri sekä erilaisia do to-listoja eri paikoissa. Tekemistä tuntu olevan loputtomasti. Omaan bujooni olisi tarkoitus nyt saada koottua kaikki to do-listat sekä ihan normaalin kalenterin. Ajattelin laittaa rohkeasi yhden sivun yhdelle päivälle. Yhteen päivään kuitenkin mahtuu 24 tuntia, jossa ehtii nukkumisen lisäksi tehdä yhtä ja toista!!! Muitutuksena tässä kuussa on 43 200 sekuntia. Sinä itse määrittelet oletko kiireinen vai onko sinulla vain paljon tehtävää. Kiire tuntuu ikuiselta, mutta tehtävä on tehty sen jälkeen kun se on tehty. Sen takia pyrin tästä lähtien ajattelemaan, että minulla on vain paljon tekemistä kiireean ajattelemisen sijaan. Tänään ostin tarvikkeita bujoani varten :)


Kirjassa on kovat kannet, jonka takia uskon sisällön olevan paremmin turvassa kuin vihkossa. Mitään valmista kalenteria tai kansia sekä ostettavia sivuja en halunnut ottaa. Kerta sijoitus riittää siis tässä nyt x ajaksi eikä tarvitse ostella mitään sisäsivuja tähän lisää. Kansi on minusta ihanan rauhoittava sekä kesäinen.


Halusin kirjan sivuille voivan kirjoittaa tusseilla ilman läpimenemistä, jonka takia jouduin panostaan kirjassa sivujen paksuuteen. Lisäksi toivoin vähintäänkin rivistystä. Ruutu olisi ehkä ollut paras vaihtoehto, mutta kun sellaista ei ole löytynyt valitsin tämän. Tähän olen todella tyytyväinen enkä jää haikailemaan ruutujen perään (tämän yritän jatkossa pitää mielessäni). 


Kirja sulkeutuu mangeetin avulla ja itse kaupassa pohdin, että onko kirjassa tarpeeksi varaa laitella tarroja yms koristeita kirjan sivuille niin, että kirja menee edelleen kiinni asti. Niin kuin kuvasta näkyy niin yhden sormen sain ängettyä kirjan sivujen kaveriksi kansien väliin. Silti magneetti pysyi tiukasti kiinni. Tilaa siis on :) Kirja on todella paksu, joten ei pitäisi myöskään sivut ihan heti loppua kesken, vaikka sivut paksuja ovatkin.


Ostin myös hieman tarroja. Näillä saa hyvin tehtyä syksyksi sekä kesäksi kivoja sivuja. Näitä kyllä haluaa tunkea yhdelle sivulle niin paljon, että saa nähdä kuinka pitkälle riittävät... Samalla voisin kaivella jemmoja, jos vaikka sieltä löytyisi "ilmaisia" tarroja. Nämä eivät päädy kortteihin, jonka takia en koe rikkoneeni myöskään oman paperipaastoni sääntöjä :) Lisäksi en lopulta kuitenkaan ostanut näitä itse vaan kauppareissulla mukana ollut äitini lopulta osti tämän postauksen ihanuudet minulle.


Minulla on kyllä paljon muistilappuja jemmoissa... Mutta ei tietenkään mitään yhtä söpöjä tai samaa kokoa kuin nämä! Sitä paitsi nämä sopivat hyvin Planspiraation haasteeseen, jossa pingossa yksi kohta on "jotain taivaalla". 


Ensisijaisesti koitan käytellä noita stabiloita sekä muita kirjoitustusseja pois, mutta yhden tussin tätä projektia (jos tätä projektiksi voi kutsua) varten kuitenkin hankin. Musta on sellainen väri, että varmasti tulee käytettyä paljon erilaisten to do-listojen rajaamiseen sekä moneen muuhun kohtaa bujossa. Tähän väliin on pakko rehellisesti vielä todeta, että käsialani ei ole todellakaan kaunis tai läheskään aina muiden luettavissa (onneksi opettajat ainakin väittävät saavansa selvää). Tästä syystä olen todella onnelinen, että bujo on minulle itselleni eikä kenellekään muulle :)

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Jehkotar CRAFTChallenge #6


Tämän kuukauden eka kortti! Ensimmäistä kertaa osallistun nyt Jehkotar CRAFTChallenge:en ja päätin ottaa korttiin mukaan tällä kertaa luonnoksen. Tämä kortin annan toivottavasti isoäidinneliöpeiton mukana lauantaina kummitytölleni :) Niin kuin kortista voi päätellä, pikku prinsessa täyttää vuoden. Alun perin synttäreitä piti mennä viettämään viime lauantaina, mutta pikkuinen oksensi keskiviikko ja torstai välisenä yönä. Pikkusiskoni kun oli keskiviikkona nielurisaleikkauksessa, ei voitu ottaa sitä riskiä että kyseessä on oksennustauti. Myös yhden oksennukset oksennustautia on ollut liikenteessä...


Tämä kortti on myös ikiomani paperipaaston 14 kortti. Kun 20 korttia on tehty, saan mennä papriostoksille!!! Siihen saakka täytyy yrittää selvitä näillä mitä kotoa löytyy. Hirveesti ei kotoa löydy ammatti-, ylioppilas- tai rippikorttimateriaalia, jonka takia hirvee hinku olisi päästä ostamaan niitä. Samoin hääkortteja olisi kiva tehdä pitkästä aikaa.

Ps. Olen täällä sormet, varpaat ja hampaat ristissä ja toivon pääseväni Jehkotar CRAFTChallenge:en kesä-DT:ksi. Muita projektia/töitä en itse asiassa kesäksi hakenut, koska päätin, että olen rankan vuoden päätteksi ansainnut kesäloman lisäksi kesätyöloman!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Jotain vanhaa osa 2


Äitienpäivä lähestyy ja päädyin kaivelemaan vanhoja kuviani,
koska en enää mujistanut mitä keksin silloin. Mukana myös
muita löytämiäni vanhoja kuvia :)



Tämän annoin viime vuonna äidille äitienpäivänä.
Tulitikkuaski ja kynttilä itse tuunattuja. 


Tämän paketin kokosi äitini toiselle mummoista.
Samoin tässä kynttilä ja tulitikkuaski ovat itse
tuunaamiani.


lauantai 2. huhtikuuta 2016

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Jotain suurta ja keltaista


Edellisessä postauksessa kerroinkin jo, että jotain omalla mittapuullani kookasta keltaista on ilmestynyt huoneeseeni. Mummoni muutti lopultakin isosta kolmikerroksisesta omakotitalosta seniori kerrostaloon. Kävin pääsiäislomalla viimeistä kertaa paljon muistoja sisältävässä talossa ja pakko myöntää että välillä oli kyllä kivi kurkussa. Perijät (joihin itse en virallisesti kuulu, koska en ole mummolleni mitään sukua) olivatkin jo käyneet hakemassa kaiken sen minkä halusivat. Mummolle kun kaikki tavarat eivät mahtuneet pieneen kaksioon. Itselleni lähti mukaan neljä tuolia, jotka toivottavasti löytävät tulevaisuudessa paikkansa omassa kodissani (joka täytynee eka hankkia). Neljästä tuolista tämä - sekä toinen yläkerrassa ollut tuoli - oli uusi tuttavuus. Alakerrasta kaksi tuolia - jotka ovat pienestä asti olleet näkökentässäni - omaavat rehellisesti sanottuna suuremman tunnearvon. 


Tämä on kuitenkin ehkä ennemmin palli kuin tuoli, koska on vain 25 cm korkea ja 40 cm leveä. Lapsille käy kylläkin myös tuolina. Eniten minua alussa mietitytti tässä tuo väri, mutta lopulta hellyin heitteillejätettyä suloista pallia ja otin senkin mukaan. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että onneksi otin! Olisi luultavasti jäänyt kummittelemaan mieleen ja olen saanut luotua tuoliin todella lämpimän suhteen :)


Osasyynä hellymiselleni oli varmaankin se, että tämä toimii myös laatikkona. Jostain syystä ekana tuli mieleen lankapiilo. Ehkä joskus tulevaisuudessa omassa kodissa saa toimiakin sellaisena. Nyt omassa huoneesssani pyrin pitämään langan ainoastaan sängyn alla olevassa kahdessa matalassa laatikossa. Mukaan tuli myös kaksi laatikollista (enimmäkseen) lasitavaraa. Osan toin tuolin/pallin sisällä omaan huoneeseeni ja osa meni jemman kolmen muun tuolin kanssa sekä kahden itsetehdyn tyynyn. Keltainen päällys ei ole luultavasti ole alkuperäinen vaan jälkikäteen niitattu siististi vanhan kankaan päälle.


Lisäksi löysin vanhan patalapun, jota ulkomuodostaan päätellen on käyetty useaan otteeseen. On uskomatonta huomata kuinka nykyäänkin tehdään patalappuja tällä samalla mallilla. Täytynee harkita tekisikö mummolle uuden patalapun (tai uudet patalaput) uuteen keittiöön. Luulisin tykkäävän, vaikka ei itse enää teekkään ruokaa. Arvostaa kuitenkin suuresti käsitöistä.