tiistai 10. heinäkuuta 2018

Neulefestarit osa 2/2


Hiippailin lauantai aamuna (tai siis minun aamulla eli 10 aikaan) Sokos Hotel Paviljongin alakerrassa oleviin Eero Aarnion suunnittelemiin pallotuoliin lukemaa pokkaria. Nurkkauksessa oli kaksi koko seinän kokoista ikkunaa sekä ihana viherseinä. Tällä tavalla aamu lähti todella ihanasti käyntiin. Seuraavaksi olikin hotelli aamupala, joka oli aika perus. Braatvurstin ystävänä arvostan sitä, että perinteisten nakkien tilalla olikin braatvurstia :)


Kansainväliset Suurmarkkinat olivat Jyväskylässä samana viikonloppuna kuin neulefestarit. Nopeasti tuli torialue kierrettyä. Samat markkinat olivat myös vuosi sitten samaan aikaan neulefestareiden kanssa. Silloin tuli ekaa kertaa maistettua Rulla Pullaa ja se olikin tänä vuonna ainut ostos markkinoilta. 


Seuraavaksi olikin itse Toivolan vanhalle pihalle saapuminen. Oli todella lämmin aamupäivä, joten ensimmäiseksi jouduin istahtamaan podcastaajien teltan alle. Oli muuten täydellinen ajoitus! Langanlumouksen Mona ja Let`s make this a good day Henna tulivat viilenemään katoksen alle. Samalla sain Monalta ennakkoon ostamani vyyhdin sekä silmukkamerkit. Ne ovat ihania, vaikken siinä tilanteessa osannutkaan niitä hehkuttaa. Neulefestarit osa 1/2 löytyy kuva kauempaa projektista, joka on jo puikoilla festariostoksista sekä tietty tarkempaa tietoa noista langoista. 


Merino/ Bambu
75% Merino 25% Bambu
100g / 350m


Lanka on todella kuohkeaa ja odotan innolla, koska maltan laittaa tämänkin langan puikoille! Tämä lanka on mun ensimmäinen Langanlumous lanka. Hänen podcastiaan olen katsonut ensimmäisen videon julkaisemisesta lähtien. Nyt tällä fanitytöllä on Langanlumouksen värjäämää ihanaa vaaleanpunaista lankaa :) Langanlumouksella on etsy kauppa, joka löytyy täältä. Hänelle kelpaa myös tilisiirto.

TitiTyy





Lauantain TitiTyyn ostokset olivat lankaa. Ostin Schachenmayr:in Catania Originals lankaa viisi kerää kolmessa eri värissä. Punertava lanka on summer edition, joten toivotaan ettei ainakaan sitä tulla tarvitsemaan lisää. Haluan virkata tällaisen peiton. Kaupassa ajattelin, että järjestys olisi valkoinen, beige, punertava ja ulommaisena vielä valkoinen. Täytyy nyt miettiä tätä vielä uudestaan. Ulommaiseen kerrokseen menee kuitenkin kaikista eniten lankaa... Catania on 100% puuvillaa ja siinä on 125m/50g. 


Lisäksi päädyin pitkän harkinnan jälkeen ostamaan Sandnes Garnin Babyull Lanet lankaa, jota monien olen kuullut käyttävän ja kehuvan. Ja onhan tää ihan tajuttoman pehmeetä lankaa! Nää ostin ajatuksena tehdä keskosille villasukkia yksivärisenä tai raidallisena. Jo kuitenkin TitiTyyn sisällä ideat hieman muuttuivat. 

Kultaseppä Sanni Lehtinen



Samasta langaista ja melkeinpä samoilla väreillä Sanni neuloi kämmekkäitä ja oli myymässä itse tekemiään lankapiikoja TitiTyyn sisätiloissa. En ole ikinä kaupoista löytänyt sellaista langanohjainta, joka edes näyttäisi siltä että se voisi toimia ja tuntua ihan kivalta. Pääsin sitten kokeilemaan ja lopputuloksena on se, että kotiini on muuttanut piika ;) Kirjoneuleen neulominen nopeutui niin tajuttoman paljon, ettei siinä tilanteessa oikein muuta voinut tehdä. Mukavaa oli myös tukea suomalaista käsityöntekijää :) Voi olla, että Babyuul langasta ei tulekaan yksivärisiä- tai raitasukkia vaan niistä tuleekin kirjoneulesukkia. 

 

Love Local Brands Cafe & Bar



Kahvilassa tuli niin syötyä porkkanakakkua kuin myös viilennettyä itseänsä jäätelöllä 
sekä kylmällä vedellä. Erityisesti lauantaina oli viilennys tarpeen. 

Tänä vuonna lankaa tuli ostettua neulefestereilta 950g (sekä lankapiika ja projektipussi). Metreissä tämä on 3 101m. Mukaan olen huomioinut myös Langanlumoukselta etukäteen ostamani langan. Vuonna 2017 ostin 500g lankaa, mutta metrejä oli silti 2591m. Tuolloin tuli ostettua Host Garn Cost lankaa 350m/50g neljä kerää, joka on huomattavasti ohuempaa lankaa kuin tämän vuoden ostokset, jotka pääasiassa ovat fingering vahvuista lankaa.

Viime vuoden ostokset ovat tosiaan vielä kaikki käyttämättömiä (kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin), jonka takia nyt seuraavan vuoden aikana haluan neuloa näitä pois, että voin sitten vuoden päästä ostaa lisää lankaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti