torstai 7. heinäkuuta 2016

Liilat valepalmikot


Halusin tehdä sukat isosiskolleni kiitoksena siitä, että vuoden vaihteessa opetti mulle sukan nelontaa. Saa kuitenkin nähdä, että annanko nämä joululahjaksi vai kuinka. Isosiskoni on niin liilaan rakastunut, että ei ollut epäilystäkään minkä väriset sukat hänelle teen. Kun näin pari kerää tätä vanhaa liilaa kaupassa, oli pakko ostaa. 7 veikan nykyiseen valikoimaan kun ei taida (ainakaa tätä) lilaa kuulua. 


Päälle tein kuviota Sukkalehdestä 2015 mallista Ihastus. Tein kuitenkin normaalin kantapään sekä kolme valepalmikkoa keskelle, en sivulle. Lisäksi jätin myös kukkaraidat tekemättä. Käytännössä tein siis samanlaiset sukat kuin olin aikaisemmin tehnyt. Tai en ihan samalaiset vaan tein valepalmikon kummallekin puolelle aina 2 nurjaa (jota en viime sukassa tajunnut tehdä ennen/jälkeen sileän). Normaalien kärkikavennuksien sijaan kokeilin nauhakavennusta, jonka tein joka kerros. 


KYH työ 19
Ohje: valepalmikko/Ihastus
Lanka: vanha 7 veikka
Puikot: 3,5 bambusukkapuikot
Koko: 36 (45 silmukkaa)
Aloitettu: 22.6
Valmis: 5.7
Paino: 78 g

Sukat valmstuivat "hitaasti", koska tein KYHin takia montaa eri työtä (ja teen edelleen). Toinen syy oli se, että myös päättely venytti valmistumista parilla päivällä. Valepalmikko oli siis helpohkoa tehdä, jonka takia suosittelen kaikille myös ihan ensimmäiseksi kuviokokeiluksi.


PS. Blogissa pienimuotoinen arvonta,
joka ei lisää lankakiloja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti