torstai 12. huhtikuuta 2018

Kauan kesken olleet sukat


Neuleuran alussa tuli "hieman" ylimitoitettua paljonko lankaa tarvitaan sukkapariin. Harmaata ja viinipunaista on siis edelleen jäljellä, vaikka olen nyt neulonut niistä kolme paria sukkia. Muistaakseni ostin harmaata ja viininpunaista näitä sukkia varten.

Tämän postauksen kaksi paria villasukkia ovat olleet pitkään kesken. Esittelin nämä helmikuun Keskiviikon keskeneräiset -postauksessa. Nämä työt tein loppuun pian kyseisen postauksen jälkeen. Nämä ovat jääneet postaamatta, koska jäin ennen kirjoituksia tauolle bloggaamisesta. 

Koko: 39
Lanka: 7 veikka
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Paino: 104g
Metrit: 208m
Aloitettu: syyskuussa 2016
Neulottu loppuun: 20.2
Päätelty: 21.2

Viinunpunaista 5 kerrosta ja 3 kerrosta harmaata. Nämä olivat jääneet odottamaan toiseen sukkaan kärkeä. Koska unohdin kiristää riittävästi kerrosten vaihtumis kohdassa, silmukoita jäi löysäksi, jonka takia päätin jättää sukat itselleni. Näitä olen jo jonkin aikaa käyttänyt ja ovat muuten tätä kirjoittaessa jaloissani.


Ohje: täällä
Koko: 39
Lanka: 7 veikka
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Paino: 104g
Metrit: 208m
Päätelty: 22.2

Näille oli käynyt vielä nolommin kuin ensimmäisille. Nämä sukat ovat odottaneet hävyttömän kauan päättelyä. Nyt ne on lopulta pääteltyä. Ennen nurjaa kerrosta neuloin viininpunaisella myös edellisen oikean kerroksen. Tämän takia kohoraidoissa ei ole harmaata. Resori on joku erikoisempi, mutta minulla ei ole harmaintakaan aavistusta miten se on tehty. 

4 kommenttia: