tiistai 13. syyskuuta 2016

Kansien kortistelu washilla


Vihkojen koristelu washeilla oli todella kivaa ja helppoa. Lisäksi kansiin laittelin pöllötarroja, jotka olen voittanut planspiraatiosta. Korun sain Planner Loves Finland ryhmän miitistä goodiebagista. Kahdessa vihkossa on kovat kanneet ja viivat (ostettu Anun putiikeista) sekä yhdessä vihkossa lörppö kannet sekä tyhjät sivut (ostettu IKEA:sta). 


Olen tehnyt oman kalenterini tuohon pehmeä kantiseen, jossa majailee planner koru. Vihkot ovat A5 kokoisia, jotka kalenterissa "puolitan kahtia" washilla. Välillä tuntuu siltä, että jää hirveesti tilaa ja taas välillä ettei kaikkea mitä halua, mahdu pieneen ruutuun! Saa nähdä joudunko jossain vaiheessa siirtyä uudestaan siihen, että yksi sivu/päivä. Koska itse tehdyssä kalenterissa ei ole repäisyreunaa, olen ratkaissut ongelman pienellä sievällä muistilapulla (parempia kuvia muistilapuista löytyy täältä). 


Asian yksinkertaisuudessa lättäsin vihkoon pitäviä teippejä. Eli älä käytä washeja, joissa on huono tarra. Tähän laitoin varuiksi myös kannen sisään tollaisen tuki washin. Mikäli washi menee vinoon irroita varovaisesti -> repäise vahingossa kannesta osa mukaan -> peitä repeämä tarralla :)


Tämä on ensimmäinen koristeltu vihko, jonka tein! Ylimpänä oleva kalenteri on tehty toisena. Itse jätin teippien väliin raon, mutta joku runsaudesta pitävä voisi lykätä washit vierekkäin tai vaikka vinottain. Itse olin kuitenkin sen verran laiska, että en jaksanut alkaa laittaan vinottain tai tonne renkaiden väliin, joka olisi vaatinut hirveetä akropatiaan. 


Tämän vihkon tein PLF miitissä, jonka takia vihkossa on erilaistakin washia! Sain nimittäin vieruskaverilta ihanaa hempeää vaaleanpunaista washia! Jotkut saattavat luulla, että mulla on vain vähän washeja (joka on osittain ihan tottakin). Todellisuudessa käytin mun lemppari washeja! Suurin osa näistä on mt-teippiä. 

Muista washi-ideoita:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti