keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Bujo on hankittu!


Pari päivää sitten löysin bujon eli Bullet Journal:in täältä. Itse kärsin paljon kiireen tunnusta, joka johtuu siitä, että on erikeen kalenteri sekä erilaisia do to-listoja eri paikoissa. Tekemistä tuntu olevan loputtomasti. Omaan bujooni olisi tarkoitus nyt saada koottua kaikki to do-listat sekä ihan normaalin kalenterin. Ajattelin laittaa rohkeasi yhden sivun yhdelle päivälle. Yhteen päivään kuitenkin mahtuu 24 tuntia, jossa ehtii nukkumisen lisäksi tehdä yhtä ja toista!!! Muitutuksena tässä kuussa on 43 200 sekuntia. Sinä itse määrittelet oletko kiireinen vai onko sinulla vain paljon tehtävää. Kiire tuntuu ikuiselta, mutta tehtävä on tehty sen jälkeen kun se on tehty. Sen takia pyrin tästä lähtien ajattelemaan, että minulla on vain paljon tekemistä kiireean ajattelemisen sijaan. Tänään ostin tarvikkeita bujoani varten :)


Kirjassa on kovat kannet, jonka takia uskon sisällön olevan paremmin turvassa kuin vihkossa. Mitään valmista kalenteria tai kansia sekä ostettavia sivuja en halunnut ottaa. Kerta sijoitus riittää siis tässä nyt x ajaksi eikä tarvitse ostella mitään sisäsivuja tähän lisää. Kansi on minusta ihanan rauhoittava sekä kesäinen.


Halusin kirjan sivuille voivan kirjoittaa tusseilla ilman läpimenemistä, jonka takia jouduin panostaan kirjassa sivujen paksuuteen. Lisäksi toivoin vähintäänkin rivistystä. Ruutu olisi ehkä ollut paras vaihtoehto, mutta kun sellaista ei ole löytynyt valitsin tämän. Tähän olen todella tyytyväinen enkä jää haikailemaan ruutujen perään (tämän yritän jatkossa pitää mielessäni). 


Kirja sulkeutuu mangeetin avulla ja itse kaupassa pohdin, että onko kirjassa tarpeeksi varaa laitella tarroja yms koristeita kirjan sivuille niin, että kirja menee edelleen kiinni asti. Niin kuin kuvasta näkyy niin yhden sormen sain ängettyä kirjan sivujen kaveriksi kansien väliin. Silti magneetti pysyi tiukasti kiinni. Tilaa siis on :) Kirja on todella paksu, joten ei pitäisi myöskään sivut ihan heti loppua kesken, vaikka sivut paksuja ovatkin.


Ostin myös hieman tarroja. Näillä saa hyvin tehtyä syksyksi sekä kesäksi kivoja sivuja. Näitä kyllä haluaa tunkea yhdelle sivulle niin paljon, että saa nähdä kuinka pitkälle riittävät... Samalla voisin kaivella jemmoja, jos vaikka sieltä löytyisi "ilmaisia" tarroja. Nämä eivät päädy kortteihin, jonka takia en koe rikkoneeni myöskään oman paperipaastoni sääntöjä :) Lisäksi en lopulta kuitenkaan ostanut näitä itse vaan kauppareissulla mukana ollut äitini lopulta osti tämän postauksen ihanuudet minulle.


Minulla on kyllä paljon muistilappuja jemmoissa... Mutta ei tietenkään mitään yhtä söpöjä tai samaa kokoa kuin nämä! Sitä paitsi nämä sopivat hyvin Planspiraation haasteeseen, jossa pingossa yksi kohta on "jotain taivaalla". 


Ensisijaisesti koitan käytellä noita stabiloita sekä muita kirjoitustusseja pois, mutta yhden tussin tätä projektia (jos tätä projektiksi voi kutsua) varten kuitenkin hankin. Musta on sellainen väri, että varmasti tulee käytettyä paljon erilaisten to do-listojen rajaamiseen sekä moneen muuhun kohtaa bujossa. Tähän väliin on pakko rehellisesti vielä todeta, että käsialani ei ole todellakaan kaunis tai läheskään aina muiden luettavissa (onneksi opettajat ainakin väittävät saavansa selvää). Tästä syystä olen todella onnelinen, että bujo on minulle itselleni eikä kenellekään muulle :)

2 kommenttia:

  1. Oi, onpa ihana nähdä, että postaukseni onnistui noin inspiroimaan! ♥ Ja mitkä ihanat tarvikkeet olet löytänyt - noilla jos millä saa luonnosteltua iloisia päiviä. Yksi bujon mukava puoli onkin, että päivät jäävät konkreettisesti talteen, ja vielä kauniilla tavalla, jos koristelun kokee omakseen. Päivitä toki kuulumisia, kun olet tullut tutuksi bujosi kanssa, olisi kiva kuulla, kuinka se sinun ajankäyttöösi sopii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotankin jo innolla, että saan käyttöön! Loppukuun teen sivuja ja siirtelen tietoa. Toukokuu sitten on hetkistä aikaa ton bujon kanssa ja silloin selviää paljon :) Tänään tein nopsasti pienen taulukon bujoon, josta tuli tosi hyvä olo. Siitäkin lisää myöhemmin :)

      Poista