sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Neljät hyvissukat

Aika tylsiä juttuja on tullut neulottua, joten ajattelin tehdä koostepostauksen. Esittelen tosiaan neljät villasukat, jotka kaikki todennäköisesti menevät vuoden lopussa hyväntekeväisyyteen paikallisen neuleyhdistyksen kautta. Jos jollekin tutulle kuitenkin tulee yllättäen sukkatarve, niin voin antaa sitten näistä. Varastoni valmiista neuletöistä, kun ei ole kummoiset. Eli nää toimii villasukka varastona kunnes sitten vuoden lopussa annetaan eteenpäin, jos ei ole ollut tarvetta.

Näissä sit täytyyikin kerralla vuoden hyväntekeväisyysprojekti tavoite, joka oli neljä kappaletta. Vielä on näihin monta projektia mielessä, joten eiköhän näitä tule vielä lisää. Jämäprojekteja näistä neljästä on kolme. 



Viininpunaiset perussukat jämitä
Lanka: Ville (ostettu ennen virheellistä erää)
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Paino: 91g
Metrit: 182m
Koko: 39-40
Aloitettu: 7.1
Neulottu loppuun: 20.1
Päätelty: 7.2

Alunperin lankaa oli kaksi 100g kerään, joista neuloin vuoden 2016 joululahjaksi isosiskolleni säärystimet. Lopuista neuloin nyt siis sukat. Koska neuloin kummankin säärystimin omasta kerästä, joten kumpikin kerä oli korkattu. Mun määritelmän mukaan jämälanka, vaikka olikin aika reippaasti lankaa vielä jäljellä.


Raitasukat sinisistä jämistä
Lanka: Nalle
Puikot: 3 mm sukkapuikot
Paino: 64g
Metrit: 166m
Koko: 36
Aloitettu: 4.2
Neulottu loppuun: 6.2
Päätelty: 7.2

Oon ajatellut jo jonkin aikaa, että raitasukat ei ole mun  juttu, koska pitää kieputella lankoja toisten ympärille. Jotenkin kuitenkin tykkäsin näiden neulomisesta. Koska tein vain kolmen kerroksen raitaa, en vaivautunut kieputteleen raitojen välillä lankaa. Lankaa vaihtaessa kuitenkin katsoin että ne sitovat toisensa. Kantapään jälkeen vaihdoin kerroksen vaihtumiskohdan jalan sivuun, jottei lankalenkit paina jalkaa ikävästi. Ekaa sukkaa neuloessa tein vahingossa kantapään keskelle raitaa ,jonka takia tein sit vielä yhden kerroksen vaaleammalla sinisellä kantapään jälkeen. 


Vihreästä perussukat
Lanka: Ville (ostettu ennen virheellistä erää)
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Paino: 97g
Metrit: 194m
Koko: 41-42
Aloitettu: joskus 2017
Neulottu loppuun: 11.2
Päätelty: 16.2


So Sweet Socks jämistä
Ohje: ilmainen täällä
Lanka: Nalle
Puikot: 3 mm sukkapuikot
Paino: 43g
Metrit: 112m
Koko: 26
Aloitettu: 6.2
Neulottu loppuun: 9.2
Päätely: 19.2

Koska mallikerta oli 11 silmukkaa päädyin tekemään neljä mallikertaa, jolloin tuli koon 26 sukka. Tein pinkit kantapäät, koska pelkäsin langan loppumista. Se oli turhaa, sillä lankaa jäi noin 15g. 

Yhteensä metrit: 664m
eli jälleen täyttyi mun kuukausittainen langankulutustavoite (joka on 600m)

PS: Vielä ei ole yksikään lankakerä tämän vuodella kävellyt kanssani kotiin.
Toivotaan, että pysyn tiukkana ainakin vielä helmikuun ajan.

// Muokattu 19.2, jolloin lisätty So Sweet Socks jämistä -sukkiin päättely päivämäärä

2 kommenttia:

  1. Kivoja perussukkia. :) Näille on aina tarvetta. Ja min täytyy ottaa toi langanostokielto ens kuulle käyttöön, on tullut nyt lipsahdettua pari kertaa, vaikkakin osittain ihan tarpeeseen - yksi kerä kun ei koskaan riitä polvisukkien pohjaväriksi. :D Mutta muuten lankaa on kyllä ihan kylliksi nyt, eli hetken vois paastota lisähankinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka riittäisi minulla ainakin hyvin vaikka koko vuodeksi... Katsotaan kauanko saan pidettyä itseni irti uusista langoista.

      Poista